Joulupöydän konvehtirasian äärellä kirjoittelen teille kuulumisia.

Päätin taannoin, etten osta yhtään joulukonvehtirasiaa, mutta niin se vain lipui sekin päätös vaikkapa sinne suklaakonvehtirasiaan.

Lunta on satanut Mäntsäläänkin. Toivottavasti lumi pysyy maassa ja sataisipa lunta vielä lisää, jotta pääsisimme pian hiihtelemään ajettuja latu-uria pitkin perinteisellä tyylillä.

Minä olen ollut tasaiseen tahtiin sekä lomalla, että töissä. Juuri tällä hetkellä vietän pitkän vapaan viimeisiä päiviä.

Joulumieli on jälleen hiukan hakusessa, mutta eiköhän se vielä jostain esiin putkahda. Yhdet jouluvalot olen sentään saanut ripustettua verhotankoon.

Olen puolet joulusta vapaalla ja puolet työmaalla. Yksinäisenä ihmisenä menen mielelläni jouluna töihin, sillä siellä saa kokea sitä sosiaalista elämää.

Neulomuksia on syntynyt harvakseltaan. Kirjoitusjuttuja olen puuhastellut jonkin verran ja joulumusiikkia olen kuunnellut.

Siinäpä ne minun tämän hetkiset harrastukset ovatkin.

Liikkumaan en ole itseäni saanut tuonne kylmyyteen, mutta kyllä sinnekin lähden kunhan hiihtämään innostun.

Ulkoilusta tulee hyvä mieli ja pukeutumiskysymyshän se hyvin pitkälti on, onko kylmä, kuuma, vaiko sopivan lämmin.

Vaivihkaa olen napostellut tässä kirjoittaessani ensimmäisen kerroksen suklaata rasiasta. Toisen kerroksen säästän illemmalle. Silloin seuraan tietokoneen kautta Mäntsälän kunnanvaltuuston kokousta.

Oheisen jouluisen kuvan myötä toivotan teille oikein mukavaa joulun odotusta!

Kesä on kulunut kuin siivillä ja syksy on saapunut sateineen.

Minä pidän syksystä ja toivon syksyn olevan aurinkoinen ja värikäs.

Vietän parhaillaan kesälomaa ja heti kesälomani alkajaisiksi lähdin pohjoiseen Suomeen viikoksi lomailemaan.

Lomani oli oikein onnistunut ja rentouttava. 

Maisemat olivat kerrassaan upeat.

Maaruskaa oli jo paikoin näkyvillä ja joissain puissa hiukan keltaista ja punaista. 

Ruska-aikaan oli vielä noin pari viikkoa aikaa.

Oleilin Lapland Hotels Saagassa lomani aikana ja täytyy kyllä sanoa, että aion majoittua kyseisessä paikassa myös seuraavallakin Lapin lomallani, joka toivon mukaan on jo ensi syksynä, ellei jopa kevättalvella.

Runsaan ja maittavan aamiaisen ansiosta jaksoi pitkälle päivään.

Patikointireissuilla olikin omat eväät mukana kodalla nautittavana.

Olen aiemmin kirjoittanut kokemuksiani pirunkurusta ja pitihän se kuru kiivetä ylös tälläkin kertaa.

Kokemus oli alussa yhtä kamala kuin aiemminkin.

Istahdin kivelle kiipeämisen alkutaipaleella ja totesin, että alas päin ei ole enää paluuta ja ylös päin meno hirvitti kovasti.

Koska paikoilleen ei oikein voinut lopun elämän ajaksi jäädä, otin itseäni niskasta kiinni ja kipusin kurua pitkin ylös saakka ja olin jälleen äärettömän ylpeä itsestäni.

Reissun alkajaisiksi satoi kovasti vettä, mutta se ei menoa haitannut. 

Muutamana viimeisenä päivänä oli poutaista ja aurinko paistoi.

Palvelu hotellissa oli todella ensiluokkaista. 

Pitkien patikointireissujen jälkeen oli mukava pulahtaa allasosastolla porealtaaseen ja uimaan.

Reissulta palaamisesta lähtien olen ikävöinyt takaisin.

Välillä täytyy kuitenkin palata, jotta voi taas lähteä.

Lomaa on vielä tovi jäljellä. 

Saa nähdä, mitä kaikkea vielä keksinkään.

Parhaillaan sataa vettä kaatamalla.

Toivottavasti pian tulee pouta, vaikka ei sateessakaan mitään vikaa ole.

Syyskuun hämärässä on mukava kuunnella sateen ropinaa kattoa vasten.

Minä kirjauduin kuvat.fi sivustolle ja sieltä löytyy osoitteesta https://anninan.kuvat.fi joitain räpsyjäni.

Kyseisellä sivustolla on myös blogi, jota en ole vielä ehtinyt päivitellä.

Mukavaa alkanutta syksyä kaikille!

Ohessa vielä kuva mieleenpainuvasta tunturimaisemasta.

”Nautin elämästä hetkestä kiitävästä etkä kyyneltä sä nää…”

Mitäpä kuuluu sinun heinäkuuhun? Toivottavasti pelkkää hyvää. 

Mikäli sujuu huonommin, niin toivon sinun selviävän.

Minä olen palaillut taas pidemmän poissaolon jälkeen hiljalleen takaisin työelämään työkokeilun muodossa.

Työkokeilu on sujunut suht hyvin, vaikka ei sitä hoitoalalla toimiessa nykyresurssit huomioiden oikein työkokeiluksi voikaan kutsua. 

Kuitenkin; teen tällä hetkellä lyhyempää päivää, joten olen jaksanut ihan hyvin.

Syksymmällä pidän hieman lomaa ja lähden reissulle pohjoiseen.

On mukavaa, kun on jotain, jota odottaa.

Muuten minulle kuuluu samaa kuin aiemminkin.

Vapaa-ajalla lenkkeilen pyöräillen ja sauvakävellen tai kävellen, sometan, kirjoitan omia juttujani ja niin edelleen.

Uudet lenkkarit piti ostaa, koska vanhoissa oli jo hävettävän paljon reikiä, enkä enää kehdannut kulkea ne jalassani lenkkipoluilla.

Eilen kävin uusilla lenkkikengilläni testaamassa Riihenmäen uudet kuntoportaat. 

Mäntsälässä onkin nykyisin useammassa paikassa kuntoportaat ja ilmeisesti lisää on vielä tulossa, jos oikein olen käsittänyt.

Itse pidän siitä, että lenkillä on nousuja ja laskuja ja koska niitä ei keskustan alueella juurikaan ole, on mukavaa, että yhden oman lenkkini varrelle sijoittuu kahdet kuntoportaat.

Olen viihtynyt uudehkossa kodissani hyvin, vaikka jos ihan rehellisiä ollaan, niin yksi naapuri hieman laskee mielialaa. Olen selviytynyt kuitenkin ainakin tähän saakka välttelytaktiikalla.

Hommasin trimmerin, kun halvalla sain ja olen aika ajoin lyhennellyt sillä pienen pihani nurmikkoa.

Istutin alkukesästä terassille köynnösruusun, harsokukan ja pari neilikkaa. Lisäksi kannoin kaupasta orvokkeja ja yksi syysasterikin tarttui matkaan.

Olen melko ylpeä takapihan kukkaistutuksistani. Kaikki kukat ovat nättejä, mutta köynnösruusu tekee aivan uskomattoman kauniit kukat. Ne tosin kukkivat mielestäni varsin lyhyen ajan.

Tarhakylmänkukat odottelevat etupihalla ensi kevään kukintaa.

Kesä on taas hujahtanut ihan huomaamatta jo tähän pisteeseen ja pian on jo heinäkuun puoliväli.

Mukavaa kesän jatkoa kaikille!

Toivottavasti saamme vielä nauttia helteisistäkin päivistä.

Siirsin hetkeksi vaaleanpunaisen neulomukseni sivuun ja kirjoittelen teille kuulumisia.

Minusta on ollut mukavaa seurata luonnon heräilemistä kevääseen.

Tänä keväänä olen seurannut tuota asiaa levänneenä ja voimaantuneena.

Olen pohtinut, mistä kaikesta olen aikaisemmin jäänyt paitsi.

Kuormittuneena sitä on vain mennyt eteenpäin huomioimatta juurikaan ympäristössä tapahtuvia asioita, kuten esimerkiksi luonnon heräämistä eloon talven jälkeen.

Nautin nyt; vielä kun voin.

Mielenkiinnolla olen seurannut erityisesti kukkia.

Ostin pihamaalle tarhakylmänkukkia ja olen aamuisin herättyäni tepastellut ulko-ovelle kurkistamaan, joko kukat ovat avautuneet nupuistaan.

Tällä hetkellä yhtä nuppua lukuun ottamatta tarhakylmänkukat ovat avautuneet nupuistaan ja kukat ovat todella kauniita.

Uusia nuppuja ja lisää kukkia on tulossa, kunhan kasvi vähän ”varttuu”.

Pari amppeliorvokkia olen jo haalinut terassia koristamaan.

Muuten olen suunnitellut, millaisia kukkaistutuksia taiteilen pihamaalle.

Äidin pihalla krookukset ovat nousseet ja osa puhjennut kukkaankin, samoin narsissit ja joku muukin kukka, jonka nimeä en nyt muista.

Pihametsässä ja lenkkipolkujen varrella kasvaa sini- ja valkovuokkoja.

Nurmi on alkanut mukavasti vihertää.

Fasaanikukko tepastelee pihapiirissä päivittäin. Sillä on emäntiä tuossa metsäkaistaleella.

Edellisessä tekstissäni kerroin reviiriään puolustavasta ukkometsosta.

Tämä metso vahtii kulkijoita Haukankierroksen luontopolulla.

Olen nähnyt kyseisen metson kaksi kertaa.

Ensimmäisellä kerralla komea lintu herätti niin paljon kunnioitusta mättäällä polun läheisyydessä seisoessaan, että käännyimme livakasti takaisin tulosuuntaan uskaltamatta ohittaa sitä.

Toisella kerralla uskalsin kuvata lintua kauempaa.

Metso vaikutti rauhalliselta. Se seisoi uljaana sammaloituneella kivellä pyrstösulkiaan pöyhistellen ja nokkaansa ”näppäillen” ja antoi meidän kävellä ohi.

Ihastelin linnun komeutta, mutta en tohtinut kohdalla ottaa kuvaa siitä.

Kevät on täällä.

Sään pitäisi taas lämmetä, joten lämmintä ja aurinkoista toukokuun jatkoa kaikille!

Tähän loppuun laitan kuvan ukkometsosta.

Kuva on huonolaatuinen, koska kuvasin lintua melko kaukaa puhelimen kameralla.

Lapissa hiihdellään vielä, mutta meillä täällä Mäntsälässä on jo melko keväistä.

Aurinko paistaa ja olen jo monena päivänä istuskellut auringon lämmössä terassilla kirjoittamassa, lukemassa ja nautiskelemassa aamu- ja päiväkahvia.

Somessa näkyy harva se päivä leskenlehtien, sini- ja valkovuokkojen, sekä kyykäärmeiden kuvia ja keväisiä maisemia. Myöskin niitä hiihtobaanoja.

Käärmeiden kuvia en itse ole niin innostunut katselemaan.

On kuitenkin mukavaa, kun ihmiset ”heräilevät” kevääseen ja kesän tulon odotukseen.

Meidän pihametsikössämme mustarastas aloittaa kauniin laulunsa jo aamuyöllä ja jatkaa laulamistaan pitkin päivää.

Fasaanit tepastelevat aika ajoin pihapiirissä ja oravanpoikaset kipittävät metsiköstä myös pihamaalle leikkimään leikkejään.

Elämää riittää ja lintujen konsertointia on ilo kuunnella.

Minä olen liikkunut jonkin verran pyöräillen ja kävellen, lueskellut ja kirjoittanut omia juttujani, palaillut pitkän tauon jälkeen somemaailmaan ja neulonut, pyöritellyt hulavannetta, sekä opiskellut ruotsin kieltä verkkokurssilla.

Kahdelle lempilenkilleni en ole vielä päässyt; Hirvihaaran lenkkipolulla on vielä paikoin jäinen latupohja ja Haukankierroksella (luontopolku) kuulemma reviiriään puolustava metso ärhentelee kulkijoille.

Eilen kävin Mäntsälän messuilla ja löysin taas monta innostavaa juttua, joita haluaisin kokeilla vaikkapa tulevana kesänä.

Yksi näistä jutuista on melonta Mustijoella. Ehkä käyn kokeilemassa.

Messuilta tarttui mukaani myös koulutusesitteitä ja mietin vakavasti, joko viimein uskaltaisin taas kokeilla alan vaihtoa.

Ehkä syksymmällä.

Seuraavana projektina minulla olisi pihan laittaminen kesäkuntoon.

Olen jo suunnitellut kaikenlaista kivaa pihamaalle ja suunnitelmat odottavat toteuttamista.

Maltan odotella vielä vähän aikaa.

Toivon, että sinulla kevään ja kesän odotus on sujunut hyvin.

Aurinkoa kaikille!

Alla oleva kuva on Espoosta meren rannalta huhtikuisena iltana.

Aurinkoinen tervehdys Mäntsälästä!

Kevät saapuu kohisten, vaikka lumen tulo ei ota loppuakseen.

Itse en valita lumesta, koska pidän hiihtämisestä.

En valita auringostakaan, sillä mikään ei ole ihanampaa kuin auringon paiste ja lämpö keväthangella.

Auringon paisteesta innostuneena lainasin siskoltani retkiluistimet ja lähdin kokeilemaan niitä luonnon luisteluradalle.

Luistelu osoittautui paljon vaikeammaksi kuin olin kuvitellut ja luistimia kenkiin viritellessäni ihmettelinkin, kuinka luistelu oli lapsuudessa tuntunut niin mahdottoman luonnolliselta ja helpolta.

Nyt jo remmien kiinnitys tuntui vaivalloiselta, johtuen vuosien mittaan kertyneestä ylipainosta ja jäykkyydestä.

Sain remmit kiinnitettyä ja jollei minulla olisi ollut suksisauvoja tukenani, olisin pystyyn noustuani pyllähtänyt takamuksilleni jään pintaan luistinten karatessa alta.

Ensimmäinen harjoittelukerta retkiluistimilla sujui hyvin hitaasti ja tasatyönnöin, tasapainoa etsiskellen.

Jään pinta oli rosoinen, mutta retkiluistinten kärki on suunniteltu siten, että luistimilla on helpompi liikkua rosoista jään pintaa pitkin.

En voi sanoa, että luistelu olisi ollut kivutonta. Jännityksestä, ”jäkittämisestä” ja huonosta jalkinevalinnasta johtuen jalkojani pakotti ja jouduin pysähtymään välillä lepuuttamaan jalkojani.

Noin parinkymmenen minuutin harjoittelun jälkeen luovutin, riisuin luistimet ja lähdin kävelemään sauvakävelyä jäärataa pitkin.

Kunhan löydän harjoittelun avulla tasapainon, voin kuvitella alkavani sananmukaisesti luistella.

Ehkäpä ensi vuonna osaan jo.

Kypärän unohdin kotiin, mutta jäänaskalit roikkuivat kaulassani. 

En onneksi kaatunut, enkä myöskään tipahtanut avantoon.

Retkiluistelu on varmasti mukavaa puuhaa, kun sen oppii.

Seuraavalla kerralla otan mukaani kaakaota tai kahvia termospulloon ja luistelen hieman kauemmaksi rannasta :-).

Olin taannoin toisaalla avustustehtävissä jakamassa mainoksia luonnon jäällä ja ihmettelin joidenkin luistelijoiden vihaisia kommentteja mainosten jakoon liittyen.

Nyt kun minulla on tuore kokemus myös luistinten päällä olosta, en yhtään ihmettele vihaisia kommentteja ja osaan olla jatkossa varovaisempi ja sivummalla.

Tosin; asioita voi ilmaista monella tavalla.

Uusi viikko on alkamassa ja taas ollaan lähempänä kevättä.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille.

Aikomuksenani oli kirjoittaa eilen ystävänpäiväterveiset, mutta en sitten ehtinytkään, joten hyvää myöhästynyttä ystävänpäivää kaikille.

Valon määrä on lisääntynyt ja aurinko paistaa.

Mielikin on virkeämpi. Ihminen tarvitsee valoa.

Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa hiihtämässä. Se tuntui mukavalta.

Viikonlippuna olikin hieno hiihtokeli. Maanantaina se oli jo ohi.

Toivon ja odotan kevään ja kesän saapumista ja sitä, että pääsen tekemään kukkaistutuksia uuden vuokrakotini terassille.

Kuitenkin; haluaisin vielä ainakin kerran vielä ennen kukkaistutuksien tekoa päästä hiihtämään.

Sain vihdoin viimein muuttourakan päätökseen ja olen asuttanut uutta kotiani jo vähän aikaa.

Viihdyn uudessa kodissa ja eilen vietimme pienimuotoisia tupaantuliaisia kahvittelun merkeissä lähettyvillä asuvien sukulaisten kesken.

Tein pitkästä aikaa täytekakkua.

Kaupasta ostetun suklaakakkupohjan väliin laitoin vadelmamarmeladia, marja-banaanisosetta ja vaniljakiisseliä. 

Sopivan kosteuden kakkuun sain vaniliinisokerilla maustetulla maidolla. 

Kuorrutin kakun kermavaahdolla ja koristeiksi laitoin marsipaaniruusuja ja syötäviä hopeakuulia.

Kakku oli paitsi herkullinen, myös hieno.

Aluksi pelkäsin, ettei kakku pysyisi kasassa ja kakkulevyt liikkuivatkin uhkaavasti paikoiltaan kakkua täyttäessäni.

Lopulta ”rakennelma” pysyi kasassa ja kakun valmistuttua tapailinkin laulun sanoja ”kaivan muistiinpanoistani ohjeen naapurin Teuvon. Usko aina itsees, mitä ikinä sä teet…”

Kakkua jäi yli puolet itselle syötäväksi ja tämä viikko kuluukin kakkua mussuttaen ja liikunnan parissa.

Leivoin pullaakin. 

Kaupan pakastekaapista olisi saanut raakapakasteita, mutta itse tehty on aina itse tehty ja koin leipomisen lähinnä terapeuttisena puuhana tällä kertaa.

Hulavanne ei ole enää pyörinyt vyötäröllä päivittäin, mutta muutaman kerran viikossa kyllä.

Olen havainnut hulavanteilun hyödyt keskivartalossani. 

Kolesteroliarvotkin ovat palailleet takaisin viitealueelle; osittain kolesterolilääkityksen, mutta myös liikunnan avulla.

Ostin itselleni ystävänpäivälahjaksi ruotsin kielikurssin ja olen opiskellut/kerrannut ruotsin kieltä päivittäin. Päivittäinen ruotsintuntini pituus on 25 minuuttia.

Olen edelleen jatkanut neulomista. Parhaillaan neulon kaulahuivia, jonka olen ristinyt ”mustikkamaidoksi”, koska liina muistuttaa väritykseltään mustikkamaitoa.

Lapasten, villasukkien ja pipojen neulomista en ole edelleenkään opetellut.

Kohta lähden sauvakävelylenkille sulattelemaan herkkuja ja kirjastossakin pitäisi käydä lainaamassa varaamani kirja.

Näillä mennään tämä kevättalvi.

Kesää kohti.

Aurinkoa kaikille!

Tänä aamuna hulavannetta pyöritellessäni pyörittelin samalla muutamaan otteeseen myös silmämuniani aamutelevisiota katsellessani vanteen viuhuessa enemmän ja vähemmän vyötärölläni.

Ajatukseni siirtyivät aamutelevisiosta muihin yhteiskunnallisiin asioihin ja etenkin siihen, miten asioitamme hoidetaan oikeus- ja hyvinvointivaltiossamme.

Jouduin taannoin pitkästä aikaa hakemaan erästä Kelan etuutta ja järkytyin havaittuani, millaiseen pyöritykseen jouduin.

Hakemuksen käsittelyaika venyi luvatusta seitsemästä vuorokaudesta kohtuuttoman pitkäksi ja lopulta sain hylätyn päätöksen; omasta mielestäni tietenkin epäoikeudenmukaisen ja totta kai aion asiasta valittaa.

Olin liittänyt alkuperäiseen hakemukseeni kaikki hakemuksen teon yhteydessä pyydetyt liitteet. Minulta pyydettiin lisää liitteitä hakemukseeni 3 kertaa. Lähetin Kelalle yhteensä 17 liitettä hakemukseeni liittyen.

Hakemukseni, 17 liitteen, sekä kahden hyvin selkeän vapaamuotoisen selvityksen jälkeen istuin kotisohvalleni lähes kaiken energiani menettäneenä, mutta jaksoin silti vielä pohtia ihmisten kyykyttämistä.

Me nuoremmat ihmiset jaksamme jotenkuten, voinnistamme ja tilanteestamme riippuen, ottaa kantaa asioihin ja lähetellä liitteitä.

Kuinka käy iäkkäämmille ja huonokuntoisemmille ihmisille?

Kuinka moni jättää elämän ”tosi tv:n” kesken jo alkumetreillä väsyttyään loputtomalta tuntuvaan paperi”rumbaan”.

Herää kysymys, onko se tarkoituksellista; ihmisten tarpeeton väsyttäminen ja kyykyttäminen.

Luulisi, että tänä päivänä tarvittavien liitteiden hankkiminen kävisi asioiden käsittelijöiltä käden käänteessä nykyteknologian avulla ja nopeammin kuin paperipostin odottelu asiakkailta saapuvaksi. Varmasti suuri osa liitteistä saapuu yhä Kelaan paperipostina.

Käsittelyajat saattaisivat lyhentyä huomattavasti, jos käytäntöjä hieman kehitettäisiin eteen päin.

Kelan ohjeistusten ristiriitaisuus saa tavaamaan tekstiä ”äimän käkenä” useaan otteeseen. Esimerkiksi asumistuen liitteenä haettavaa vuokravakuutta haettaessa kelan ohjeistus sanoo mm: ”ensisijaisesti sinun pitää itse maksaa vuokravakuus vuokranantajalle” ja seuraavassa kappaleessa ”itse maksettua vuokravakuutta ei huomioida menona”.

Kannattaako vuokravakuus siis maksaa vai ei ja missä vaiheessa kannattaa maksaa? 

Kelan päätöstä odotellessa saattaa menettää esimerkiksi ihanan uuden vuokra-asunnon jättämällä vakuuden maksamatta annettuun määräaikaan mennessä, koska kela ei katso itse maksettua vakuutta menona.

Kannattaako tässä yhteiskunnassa alkaa tekemään rikoksia pärjätäkseen? 

Vankilassa saisi katon pään päälle, pari lämmintä ateriaa päivässä, aamu- ja iltapalan, sekä (ehkä) päiväkahvit. Lisäksi saisi opiskella valtion piikkiin ja harrastaa valvotuissa olosuhteissa. Lomakkeiden täyttäminen ja liitteiden keruu tapahtuisi avustetusti ilman suurempaa stressiä.

Täällä ”vapaassa” maailmassa esimerkiksi ikäihmiset maksavat itsensä kipeiksi siitä, että heille kannetaan kuminen peruna ja tilkka ruskeaa kastiketta salaatinlehden kera kotiin kerran päivässä.

He maksavat myös siitä, että työn kuormittamat kotihoitajat huikkaavat ulko-ovelta kysymyksen ”mitä kuuluu ja onko kaikki hyvin?” jatkaen sitten matkaansa, mikäli saavat vastauksen kysymykseen.

Ikäihmiset eivät usein kehtaa valittaa ja vastaavat kaiken olevan hyvin, vaikka eivät saata tuolista omin avuin ylös päästä ja pelkäävät, että jos liiaksi valittaa, saattaa joutua palvelutaloon toisten vaivoiksi.

Koen kirjoitukseni aiheen tärkeänä, koska eduskuntavaalit 2023 ovat ovella ja me, kansalaiset, äänestämme ihmiset päättämään yhteisistä asioistamme.

Kannattaa miettiä, miten äänestää. Naapuri ei välttämättä ole aina se paras vaihtoehto.

Ajattelin tänä maanantaina kirjoittaa jokusen rivin työntekijän arvostuksesta tämän päivän terveydenhuollossa yleisellä tasolla ja mielipiteenäni.

Monet kirjoitukset eri kanavilla kertovat, että moni muukin on asioista samaa mieltä kanssani.

Olen aiemmissa kirjoituksissani sivunnut sitä tosiasiaa, ettei hoitoalan henkilöstöä juurikaan arvosteta ja työntekijöiden kohtelu tuntuu olevan monessa paikassa eriarvoista.

Hyvinvointialueet aloittivat toimintansa kuluvan vuoden alussa ja uutisia luettuani ja kuunneltuani odottelin pelonsekaisin tuntein tammikuun palkanmaksua.

Rauhoituin kuitenkin nähtyäni palkkalaskelman ja luettuani uutisen, jossa kerrottiin että alueellani palkanmaksuun liittyviin asioihin on osattu valmistautua hyvin.

Toisin kuitenkin kävi ja tänä maanantaina, palkanmaksupäivänä, palkka ei tullutkaan pankkitililleni.

Mietin niitä monia kohtalotovereitani, joille on käynyt samalla tavalla.

Itse olen joutunut olosuhteiden sanelemana ”kitkuttelemaan” jo pitkään olemattomilla tuloilla ja perusasiat, kuten ruoan pöytään saaminen on ollut usein hankalaa.

Minusta on tuntunut siltä, että joka puolelta lyödään ovi nenän edestä kiinni apua ja tukea hakiessa.

Uskon, etten ole ainoa.

Tuntuu aivan uskomattomalta, että nykyaikana tällaista voi tapahtua; työnantaja jättää tärkeimmän tehtävänsä, palkanmaksun, hoitamatta.

Vaikka ongelmat johtuisivatkin teknologiasta, on aikaa ongelmiin varautumisessa ollut kylliksi hyvinvointialueiden toiminnan aloittamiseen valmistautuessa.

Luulisi, että suunnitelmia ja varasuunnitelmia olisi tehty mahdollisiin palkanmaksuongelmiin liittyen.

Viime vuonna yli 800 hoitoalan ammattilaista poisti ammattioikeutensa Valvirasta. Normaali vuosivauhti ammattioikeutensa poistaneiden kohdalla on 20-40 henkilöä/vuosi.

Tämä kertoo jostain vakavammasta Suomalaisessa terveydenhuollossa.

Terveydenhuoltoalalla työskentely on tänä päivänä monelle hyvin raskasta ja kuormittavaa. 

Palkanmaksuun liittyvät ongelmat lisäävät kuormitusta.

Kuvittelepa itsesi tilanteeseen, jossa joudut kuormittavan työn lisäksi joka ikinen kuukausi odottamaan ja pelkäämään, maksetaanko palkka tekemästäsi uurastuksesta pankkitilillesi palkkapäivänä. Saatko maksettua vuokrasi, asuntolainan erän ja laskut ajallaan? Saatko palkanmaksuun liittyvien ongelmien vuoksi maksuhäiriömerkinnän?

On selvää, että moni tälläkin hetkellä ja erityisesti tällä hetkellä miettii alan vaihtoa. Varsinkin, kun palkanmaksuongelmien lisäksi työntekoa varjostaa se, että työtä joutuu kuormittuneessa terveydenhuollossa monesti tekemään oman etiikkansa vastaisesti.

Monelle voi olla viimeinen pisara, ettei tammikuun palkka tullut pankkitilille.

Itse ainakin ajattelen, että tämä voi olla se hetki, jolloin lähden toteuttamaan omia unelmiani.

Moni varmasti ajattelee, ettei ”sota” yhtä miestä kaipaa.

Jos itse olisin työnantajan edustaja, olisin hyvin huolissani tilanteesta ja pohtisin kuumeisesti, kuinka saataisiin ehkäistyä jatkossa hoitoalan rautaisten ammattilaisten lähtö alalta.

Mikä mahtaa olla lukema tämän vuoden lopussa ammattioikeutensa Valvirasta poistaneiden kohdalla?

On aina ilo havaita, kuinka joulunajan jälkeen valoisuus alkaa lisääntyä.