Äitienpäivä on ollut keväinen ja kaunis.

Istun ihailemassa maljakossa olevia tuoreita ruusuja, jotka minulle on tänään aiemmin ojennettu suklaalevyn kera.

Oikeastaan minun pitäisi juuri nyt pakertaa hiki otsalla opiskelutehtäviä, joiden deadline on vielä tämän vuorokauden puolella.

Kiirekös tässä, "valmiissa maailmassa"...

Ajatukseni ovat äitiydessä; Mistä on lähdetty ja mihin on tultu.

Lounastauolla töissä muistelin ääneen, kuinka minusta oli ihanaa olla raskaana. Lasketun ajan lähestyessä katselin yhä useammin tyhjää, valmiiksi pedattua koivusta valmistettua häkkisänkyä lämpimin ja onnellisin ajatuksin; Pian siellä tuhisisi pieni vauvani.

Raskausaika oli kohdallani melko helppo. 

Kun aikaa oli kulunut pari viikkoa yli lasketun ajan, en jaksanut enää odotella. Lähdin viiden kilometrin kävelylenkille ja sen jälkeen lämmitin saunan. Saunan jälkeen totesin, että nyt on tullut aika lähteä synnyttämään.

13 tunnin vaikeahkon synnytyksen jälkeen maailmaan syntyi minulle maailman ihanin vauva.

Vuosien saatossa on tapahtunut hurjan paljon asioita. Välillä on tuntunut, että ihan liikaakin yhdelle perheelle.

Voimat ovat meinanneet jossain vaiheessa loppua ihan kokonaan. Joitain asioita olisi voinut suunnitella ja toteuttaa toisella tavalla. Tai sitten ei.

Olemme pyristelleet läpi vaikeidenkin haasteiden ja päässeet nykyiseen pisteeseen.

Taustalla on ollut ihmisiä, jotka ovat meihin uskoneet; Tukeneet ja  kannustaneet. Lämmöllä heitä ajattelen.

On myös ihmisiä, joita ajatellessa edelleen ajoittain niskavillani nousevat pystyyn.

Kokemukset ovat vahvistaneet. Ehkä antaneet viisauttakin. Opettaneet ns. Näkemään metsää puilta.

Ajatukseni ovat myös perheissä, joissa eletään tällä(kin) hetkellä vaikeita aikoja. Sekin vähäinen tuki, mitä aiemmin on ehkä ollut, on vähentynyt entisestään. Ihmisten kohtaamisen sijaan toimitaan pitkälti etäyhteyksien varassa. Luottamuksellisesti ei voi asioistaan jutella, kun koko perhe voi olla kuulomatkan päässä.

Arjen ponnistelu saattaa käydä liian ylivoimaiseksi.

Näinä korona-aikoina rajoitukset ovat olleet tärkeitä.

Mielestäni olisi tärkeää, että perheet saisivat riittävästi tukea arjesta selviytymiseen. Resursseja lisäämällä ammatti-ihmiset jaksaisivat nähdä enemmän perheiden vahvuuksia, sekä katsoa myös pintaa syvemmälle. 

Kaikki saisivat syödäkseen ja nukkua lämpimässä. Mahdollisimman moni kokea turvallisuuden tunnetta. Lapset ja nuoret saisivat tarvitsemansa tuen koulunkäyntiin ja oppimiseen.

Sanotaan, että lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus ja näinhän se on.

Katseeni hakeutuu jälleen maljakossa olevaan ruusupuskaan. Suklaat olemme jo syöneet parempiin suihin.

Suklaata suunpielistä pyyhkiessäni mietin, että kyllä kai minä olen joissain asioissa toiminut ihan oikein. Välit lapseeni ovat läheiset.

Tärkeintä ei ole ruusujen saaminen äitienpäivänä. 

Tärkeää on jaksaa osoittaa välittämistä ja huolenpitoa, sopivissa annoksissa, ympärivuotisesti. Puolin ja toisin.

Toivon, että sinulla on ollut hyvä äitienpäivä. 

Jaksamista kaikille!

Hei vaan kaikille!

Tunnen itseni välillä yksinäiseksi, enkä pelkästään koronarajoitusten vuoksi.

Viihdyn kyllä oman itseni seurassa, mutta välillä kaipaan piristystä ja hyvää seuraa.

Olen saanut viime aikoina aina välillä seurakseni naapurin koiran. Se on ihana ja vallaton kaveri. Aina iloinen tavatessamme ja häntä vispaa edestakaisin niin vauhdikkaasti, että välillä pelkään sen irtoavan siinä vauhdissa.

Pidän siitä karvakorvasta enemmän kuin useammasta ihmisestä. Verenpaineeni laskee koiraa silittäessäni ja sydämeni sulaa, kun se painautuu minua vasten katsoen luottavaisesti suoraan silmiini. Se on utelias ja leikkisä ja sillä tuntuu olevan kaiken lisäksi hyvä huumorintajukin.

Koira on myös oiva lenkkikaveri.

Ajatukseni siirtyvät nyt koirista ihmisiin.

Olen usein miettinyt ihmisiä ja hyviä käytöstapoja liittyen työpaikalla oloon.

Mielestäni yksityiselämässä kukin voi olla ja käyttäytyä miten tahtoo. 

Työpaikalle on tarkoitus mennä tekemään töitä ja siellä tulisi osata käyttäytyä asiallisesti muita kohtaan työn kuormittavuudesta huolimatta.

Tahallista ilkeyttä toista kohtaan en voi sietää.

Jokaisella on oma tapansa tehdä töitä. Pääasia lienee se, että työt tulevat hyvin ja turvallisesti tehdyiksi. Jos esimerkiksi itse en tanssi työyhteisön "johtajien pillin mukaan", ei se tarkoita sitä että olen huono työntekijä tai huono ihminen. Enkä tarkoita tässä yhteydessä oikeita esimiehiä, vaan ns. Johtajiksi itsensä työyhteisössä nostavia.

Terveessä työyhteisössä työnteko sujuu hyvässä hengessä, eikä yhdenkään työntekijän tarvitse tulla tarpeettomasti loukatuksi tai kiusatuksi. 

Asioista voi ja pitääkin keskustella, asiallisesti.

Naisvaltaiset alat voivat monesti olla ongelmallisia. Kaikki yhtä tärkeitä aloja. 

Omalla alallani ja omassa työyhteisössäni toivoisin, että edes peruskäytöstavat olisivat hallussa. Tervehdittäisiin vastaan tullessa, sanottaisiin heipat työstä lähtiessä, keskusteltaisiin asiallisesti, puhuttaisiin suoraan eikä selän takana. 

Mikäli jotakuta kiinnostaa työtoverin yksityiselämään liittyvät asiat, niistä kysyttäisiin suoraan asianomaiselta henkilöltä eikä levitettäisi olettamuksia "totena" eteenpäin.

Hyviäkin työtovereita löytyy ja onneksi heitä on paljon.

Koskaan ei kannata kuitenkaan luottaa liikaa ja kannattaakin ehkä pitäytyä keskusteluissa juurikin enimmäkseen niissä työasioissa, työpaikalla. 

Hyvää tuulta ja huumoria on hyvä ja tarpeellistakin viljellä. 

Hymy on tarttuvaa laatua.

Itse pidän työtoverit työtovereina syvemmälle menemättä. Jokainen toimii tyylillään.

Toivotan kaikille oikein hyvää vappua, rajoituksista huolimatta.

Pian on taas tilipäivä. Palkkalaskelma on karua katseltavaa. Pelkkä sairaanhoitajan peruspalkka on niin naurettavan pieni ja vielä naurettavammalta se tuntuu tämän koronatilanteen keskellä.

Vakavissani olen pohtinut, eikö mistään löytyisi jotain muuta työtä, johon voisin ryhtyä ja joka elättäisi. Vaikka sellainen löytyisikin, minut voitaisiin velvoittaa takaisin hoitajan työhön, mikäli tilanne sitä vaatisi.

Olen jälleen suominut itseäni, miksi en aikoinani ottanut koulunkäyntiä tosissani ja kouluttautunut jollekin toiselle alalle. Toisaalta; Jos niin olisin tehnyt, saattaisin tällä hetkellä olla työtön. Niin moni on työpaikkansa ja toimeentulonsa menettänyt.

Pitäisi olla tyytyväinen omaan tilanteeseen ja pitää suunsa kiinni. Olen kuitenkin kaikkea muuta kuin tyytyväinen.

Jokaiseen työvuoroon menemme terveytemme uhalla. Velvollisuuksia meillä on, oikeuksia hyvin vähän. Riskiryhmiin kuuluvat työskentelevät usein siellä missä muutkin. Heillä erityisesti on suurentunut riski sairastua vakavammin. Pöyristynein mielin ajattelen tätä(kin) asiaa ja mietin, mitä jos riskiryhmään kuuluva hoitaja mahdollisesti työtehtävissä sairastuttuaan vie yhden tehohoitopaikoista tai jopa menehtyy. 

Toivon koko sydämestäni, ettei niin tapahtuisi, mutta entä jos tapahtuukin. Pysytelläänkö sellaisesta asiasta ihan hiljaa? 

Ihmisiä mekin olemme. Vaikka ammattilaisina osaamme suojautua, on altistuminen ja tartunnan saaminen silti mahdollista. Varsinkin kun suojainasioissakin on ilmennyt puutteita.

Kirjoitan tätä tekstiä omasta hoitajan näkökulmasta. On myös joukko muita ammatteja, joissa työntekijöiden terveys on uhattuna.

Kun/jos tästä kaikesta joskus selviydytään, kiitollisuus terveydenhuollon henkilöstöä kohtaan unohtuu ja palkkana uurastuksesta seurannee säästöjä ja irtisanomisia. Moni "kynnelle kykenevä" kenties lähtee alalta kokonaan. Aika näyttää, mitä tapahtuu.

En nyt jaksa kuitenkaan vaipua "murheen alhoon".

Kaikesta huolimatta pidän työstäni, vaikka usein haluankin pyristellä siitä irti ja vapaaksi.

Olen ammentanut voimaa vapaa-ajallani luonnon helmassa liikkumalla. On rauhoittavaa kuunnella metsän ja kevään ääniä, sekä lintujen laulua.

Opiskeluakaan en ole unohtanut.

Mukavaa pääsiäisen aikaa kaikille! Pitäkää itsestänne ja toisistanne huolta!

Näin se elämä meitä koettelee.

Vähän aikaa sitten kaikki oli ihan hyvin ja nyt koetamme selviytyä korona-kriisistä.

Minä pääsin kauan kaipaamalleni lomalle juuri kun meillä Suomessa alkoi tapahtua. Lomalle pääsy oli tervetullut asia, sillä en olisi jaksanut työ"härdelliä" yhtä soittoa vetämättä välillä henkeä kaikessa rauhassa.

Olen noudattanut tiukkoja ohjeistuksia ja pysytellyt pääasiassa kotioloissa. Toki olen asioinut välttämättömimmät kauppa- ja apteekkiasiat. Olen myös käynyt sauvakävely- ja pyörälenkeillä luonnon helmassa.

Oikeastaan tällainen erakon elämä ei juurikaan poikkea omasta normaalista elämästäni. Puhelinyhteyksiä pidän siskooni ja äitiini juuri sen verran, että tiedän puhekykyni olevan tallella. Pojan kanssa viestit kulkevat lähinnä whatsapin välityksellä.

Vaikeaa tällainen elämä ohjeistuksineen ja rajoituksineen saattaa olla sosiaalisille ja meneville ihmisille.

Näitä ohjeistuksia pitäisi vain noudattaa, meidän kaikkien.

Korona tartuntojen määrä kasvaa huimaa vauhtia, eikä vauhti tule pysähtymään, jollemme me ymmärrä suhtautua asiaan sen vaatimalla vakavuudella ja toimia sen mukaisesti. Tartunnan voi saada kuka tahansa meistä, eikä se ole leikin asia. Tämän olemme voineet todeta uutisointia seuraamalla.

Uutisissa on kerrottu, että tehohoidon kapasiteettia lisätään ja mm. Sairaaloiden leikkaussali- ja heräämötiloja muunnellaan potilaiden tehohoitoon soveltuviksi. Tehohoitoon koulutetaan myös lisää henkilökuntaa. 

Mietin, mistä ylipäätään saadaan lisää hoitajia kasvavaan tarpeeseen. Hoitajapula on ollut jo ennen koronaviruksen ilmaantumista ja hoitohenkilöstö työskennellyt voimiensa äärirajoilla.

Myös hoitohenkilökuntaa on uutisoitu sairastuneen ja heitä tulee sairastumaan vielä lisää. Mistä saadaan hoitajia sairastuneiden tilalle?

On tärkeää, että me kaikki ymmärrämme pysähtyä ja noudattaa annettuja ohjeita tarkasti. Pysy kotona, vältä kokoontumisia, huolehdi käsihygieniasta, älä matkusta mihinkään viemään mahdollisesti virusta mukanasi eteenpäin. Toki kaikki eivät voi tehdä etätyötä, joten töissä on käytävä. Pakolliset kauppa- ja apteekki ym. Asiat on hoidettava. Mutta muuten; Pysy aloillasi!

Helpommin sanottu kuin tehty, enkä yhtään kadehdi esimerkiksi perheitä, joissa on eri-ikäisiä kotikoululaisia, päiväkoti-ikäisiä ja vauvoja, lemmikkieläimiä ja työssäkäyvät vanhemmat. En edes ymmärrä, kuinka he selviytyvät kaikesta.

Mutta; Mitä nopeammin tajuamme asian tärkeyden, sitä nopeammin normaali elämä pääsee taas jatkumaan. Joskus. Ehkä.

Vallitsevalla tilanteella taitaa olla niin valtavat ja kauaskantoiset seuraukset, etten uskalla edes ajatella pidemmälle.

Minä jatkan vielä hetken aikaa lomaani ja palaan sen loputtua työni äärelle. Vaikka hoitajan osa on erityisesti nyt hyvin raskas ja hoitajan henki tuntuu kovin halvalta, on minulla kuitenkin työpaikka. Se on arvokas asia.

Viime aikoina on kuulunut sieltä täältä lausahdus "Yhdessä me tästä selviydymme". Selviydymmekö? Se riippuu meistä kaikista.

Toivon kaikille paljon voimia ja viisautta näinä vaikeina aikoina.

Kevät tulee kaikesta huolimatta. Aurinko paistaa, eikä huumoriakaan kannata unohtaa. Se, jos mikä, antaa voimaa.

Aurinko paistaa ja kevät saapuu kohisten.

Mielen pitäisi olla virkeä, mutta minua väsyttää. Viime aikoina en ole oikein pitänyt itsestäni ja jaksamisestani huolta. Olen vain edennyt päivän kerrallaan päämääränäni selviytyä aina seuraavaan päivään saakka.

Väsyessäni huomaan ärsytyskynnykseni madaltuvan. En pidä siitä!

No mutta; Olen aloittanut opiskelun työn ohessa. Opintojeni aihe on kiinnostava. En kai olisi kyseiseen koulutukseen hakeutunutkaan, jos aihe ei kiinnostaisi.

Lähipäivien ulkopuolella olen suurella mielenkiinnolla seurannut verkkoluentoja, suorittanut verkkokoulutuksia ja hakenut tietoa muistakin eri lähteistä.

Kirjallisia tehtäviä on paljon. Tiedän, että alkuun päästyäni innostun ja onnistun. Aloittaminen vain tuntuu todella hankalalta ja huomaan lykkääväni tehtävien aloitusta koko ajan. Lopulta teen tehtävät viime tipassa, juuri ennen deadlinea.

Vaadin itseltäni paljon. Pitäisi osata laskea hiukan rimaa.

Opiskelen omalla vapaa-ajallani ja omakustanteisesti. Koulutus on melko kallis ja olen yrittänyt raapia jostain valuuttaa kasaan saadakseni opintoni maksetuksi.

Koulutuksen aihetta on viime vuosina nostettu paljon esiin ja aihe on hyvin tärkeä. Sama koulutus aloitettiin samanaikaisesti 13 ammattikorkeakoulussa. Kuitenkaan ainakaan meilläpäin aiheen arvostus on melkolailla nollassa. Tukea ei heru mitenkään päin. Toisaalta taas saman organisaation sisällä jollekin toiselle koko koulutuksen maksaa työnantaja ja opiskelu sisältyy työaikaan.

Tasan ei käy onnen lahjat. Itse ajattelen, että kun koulutuksesta on joka tapauksessa hyötyä omassa työyhteisössä ja sen kehittämisessä juuri sillä aihealueella, olisi hienoa ja tärkeää saada tukea asialle ja sen onnistumiselle.

On kova työ työskennellä täydellä työajalla ja opiskella vapaa-ajalla omakustanteisesti, vaikka aihe onkin kiinnostava ja sitä haluaa opiskella lisää.

Välillä mietin, olenko vähän hölmö? Helpommalla pääsisin menemällä virran mukana vanhoilla tiedoilla. En kuitenkaan halua edetä virran mukana ja haluan hankkia uutta, ajantasaista tietoa. 

Kaikella on tarkoituksensa.

Työpaikalla on otettu käyttöön uusi tietojärjestelmä. Sen opettelu tuntui alkuun haasteelliselta. Kaiken oppii ja lyhyen käyttökokemuksen jälkeen tulen ihan hyvin juttuun järjestelmän kanssa. Päällimmäisenä tunteenani kuitenkin on se, että uudessa järjestelmässä on ihan liikaa kaikkea ja asioiden löytäminen ja löytyminen ottaa aikansa. Ensin löytyy joku asia ja seuraavan kerran samaa asiaa etsiessä ei enää muistakaan, mistä oli sen löytänyt.

Koen, että uudessa tietojärjestelmässä on paljon hyvää, mutta myös paljon huonoja asioita ja erittäin paljon kehitettävää ja parannettavaa.

Sain joululahjaksi vuoden lisenssin englannin kielikurssille. Olen aina inhonnut englannin kielen opiskelua. Ehkäpä siksi, että se on ollut minulle ylitsepääsemättömän vaikeaa.

No; En inhoa enää. Joulusta saakka olen lähes päivittäin opiskellut tunnin verran englantia verkossa. Tykkään siitä todella paljon ja oikein odotan aina seuraavaa "oppituntia". Kielioppiasiat koen vaikeina, mutta sanavarasto kehittyy koko ajan. Opetus tukee hyvin oppimistani.

Vesijuoksuharrastuksessani on ollut pieni tauko. Se on kuitenkin niin mukavaa, että lähiaikoina pulahdan taas altaaseen.

Suunnitelmissani on päästä taas ulkoilemaan lenkkeilyn, kuntoportaiden nousun ja pyöräilyn merkeissä. Se on viitsimisestä kiinni, hyvin pitkälti.

Liikkeelle lähdön myötä jaksaa paremmin ja mieli virkistyy.

Mukavaa kevään odotusta!

Hei vaan ja mukavaa alkanutta vuotta 2020 ihan jokaiselle!

Joulun aika meni kohdallani hujauksessa. Vietin työpaikallani joulunpyhistä suurimman osan ja vuodenvaihteenkin.

Oikeastaan joulu ei edes tuntunut joululta, kun ei luntakaan ollut maassa täällä eteläisessä Suomessa.

Uuden vuoden lupauksia en tehnyt. En yleensä pysty niitä kovinkaan hyvin pitämään. Joitain asioita pyrin kuitenkin tekemään kuluvana vuonna. Yritän myös etsiä lisää sisältöä elämääni.

Annoin itselleni joululahjaksi Suunto urheilukellon. Sain sen jo hyvissä ajoin ennen joulua ja olen ollut kellooni tyytyväinen. Se motivoi liikkumaan.

Olen alkanut harrastaa vesijuoksua ja kellon kanssa voi pulahtaa uima-altaaseenkin.

Olen käynyt uimahallissa joko yksin tai parin vesijuoksukaverin kanssa. Porukalla harrastaminen on mielekkäämpää, koska silloin aika kuluu nopeammin kuin yksin urheillessa.

Vesijuoksun päätteeksi on mukava pulahtaa lämpimään terapia-altaaseen.

Selkäni tilanne on tällä hetkellä hyvä. Viikko sitten oli kontrolliaika ja se jäikin viimeiseksi. Täydellinen paraneminen vie aikaa ja voi olla, että alaraajan puutuneisuuden tunne jää jollain tasolla pysyväksi.

Kykenen kuitenkin liikkumaan hyvin. Uskoisin selkävaivojen pysyvän poissa liikunnan avulla, painoa pudottamalla, sekä muistamalla ergonomiset työasennot.

Meillä päin paistoi tänään aurinko aina pitkälle iltapäivään saakka.

Kävin pitkästä aikaa 1,5 tunnin pyörälenkillä pyöräillen pitkin metsäteitä. 

Viikko sitten kävin kävelyllä luontopolulla. Reitillä oli paikoin liukasta, ylitettäviä puunrunkoja, siltoja, portaita ja pitkospuita. Välillä piti pysähtyä tasaamaan hengitystä puuhun nojaillen. Vesipullon ottaminen mukaan ei ollut ollenkaan huono valinta.

Sauvakävelemässä käyn silloin tällöin.

Hiihtämään pääsisi, jos lunta vain maahan sataisi. Jouluna luminen maisema olisi ollut mukava asia, mutta nyt en välttämättä enää lunta maahan kaipaa. Etelän lumettomuus antaa oikein hyvän syyn lähteä keväthangille Lappiin.

Syksyinen sairausloma oli ikävä juttu. Sen myötä kuitenkin arvomaailmani on muuttunut merkittävästi.

Iloa ja valoa kaikille!

Taas on yksi iltavuoro taputeltu.

Koti on hiljainen. Yhtään joulukoristetta en ole paikoilleen saanut kotia koristamaan. Tai no; Yksi sydämen muotoinen kynttilälyhty riippuu parvekkeella. Olen sen äidiltäni saanut.

Tänä aamuna heräsin väärällä jalalla ja turhautuneena lähdin myöhemmin työvuoroon.

Työpaikalle päästyäni mieleni alkoi pikkuhiljaa piristyä työn tekemisen myötä. Työ on terapeuttista ja työtoverit kaikessa ihanuudessaan (ja välillä kaikessa kamaluudessaan) parasta seuraa.

Mietin kuitenkin monesti sitä, kuinka tärkeää on hyvä johtaminen.

Kuten aiemmin olenkin maininnut, annan itsestäni työssäni paljon. Välillä joudun pettymyksekseni toteamaan, ettei asiaa juurikaan arvosteta.

Lähijohtamisessa asiat ovat suht hyvin. Yksikössämme työnteko ja yhteistyö on sujuvaa ja asiat hoituvat pääsääntöisesti hyvin hoitotyön saralla. Potilaat ja heidän asiansa tulevat hyvin hoidetuiksi.

Jos kiitosta työstään saa, kiitos tulee potilailta tai joskus työtovereiltakin. Sellainen kantaa ja auttaa jaksamaan.

Viikon kuluttua tähän aikaan jouluaattoilta alkaa vedellä viimeisiään ja vuorokausi vaihtuu pian joulupäivän puolelle.

Täällä etelässä ei edelleenkään ole lunta. Välillä näytti jo lupaavalta, mutta maahan satanut vähäinen lumi suli pois. Ilma on sateinen ja ulkosalla pimeää.

Vietän jouluni pääosin työpaikallani. Yksinäisenä ihmisenä on ihan mukavaakin viettää joulua ihmisten keskuudessa.

Oikein hyvää ja rauhallista joulun aikaa!

Marraskuun hämäryydessä kirjoittelen teille kuulumisiani.

Kaipaan kovasti Lappiin, sillä siellä on ihana talvi tällä hetkellä.

Saisimmepa lunta ja kunnon talvimaisemat tänne eteläänkin. Olisi valoisampaa ja virkeämpi mieli.

Minun syksyni on ollut sairaudentäyteinen. Välilevyn pullistuman lisäksi on ilmennyt pari muuta korjausta vaativaa vaivaa. Onneksi asiat ovat järjestymään päin ja vointini on ollut kutakuinkin kohtuullinen.

Hermovaurioinen jalkani voimistuu pikkuhiljaa. Lääkärin mukaan toipuminen vie aikaa vielä kuukausia. Lähtötilanteeseen nähden tilanne on huomattavasti parempi ja olen hyvässä seurannassa. Leikkaustoimenpidettä ei tällä hetkellä suunnitella, sillä välilevytyrän sijainti on haasteellinen.

Olen päässyt pikkuhiljaa siirtymään takaisin työelämään. Muutaman viikon ajan olen tehnyt kevyempää työtä. Ensi viikolla on tarkoitus aloittaa normaalit työtehtävät. Aika näyttää, kuinka pärjään selkäni kanssa. Toivottavasti hyvin.

Sairastaminen on ikävää. Vielä ikävämpää se on vähävaraisena.

Kolmen kuukauden kotona olemisen jälkeen vie aikaa, ennen kuin pääsee edes jonkinlaiseen taloudelliseen tasapainoon.

Omalla kohdallani on hienoa, että on työpaikka, johon palata. Se ei kuitenkaan kauaa lämmitä mieltä, jos työtä ei pysty enää tekemään. Edessä olisi töiden uudelleen järjestely tai kouluttautuminen johonkin toiseen ammattiin.

Edellisessä päivityksessäni (tai sitä edellisessä) parjasin sairaanhoitajan huonoa palkkaa. Se todellakin on huono työn vaativuuteen nähden. Vielä surkeammalta tili näyttää, jos tekee pelkkää päivätyötä.

Kuitenkin olen miettinyt, etten ihan äkkiä keksi itselleni uutta tekemistä. Sellaista, joka turvaisi toimeentulon.

Tällä hetkellä olen tyytyväinen tilanteeseeni, sillä se voisi olla pahempikin. Olen kiitollinen liikuntakyvystäni ja siitä, että olen kyennyt pysymään positiivisena. Katto on pysynyt pään päällä ja ruokaakin olen saanut mahantäytteeksi. 

Todelliset ystävät ja läheiset ovat pysyneet elämässäni.

Entistä enemmän olen omissa tekemisissäni pyrkinyt pitämään kiinni siitä, että teen asioita siten kuin toivoisin itsellenikin tehtävän.

Asioita ymmärtää paremmin vasta omien kokemusten kautta.

Sain syksyn liikuntakyvyttömyyden vuoksi taas kahdeksan lisäkiloa. Muutaman viikon töissäolon jälkeen painostani on pudonnut 1,3 kiloa.

Hulavillityksen innoittamana olen ostanut itselleni lisäpainollisen hulavanteen. Se odottelee koottuna makuuhuoneen nurkassa hetkeä, jolloin uskallan aloittaa harjoittelun. Tällä hetkellä hulailun opettelemisen aiheuttamat kiertoliikkeet eivät ole turvallisia.

Uskoisin, että energiaa kuluu ja hikeä virtaa paljon jo siinä, kun aluksi joutuu vannetta jatkuvasti nostamaan lattialta ylös.

Harjoitus tekee mestarin.

Joulu lähestyy ja joululaulut alkavat soida. Olen niitä jo kuunnellut, vaikka mielestäni joululaulut kuuluvatkin vasta joulukuun kuvioihin.

Ihanaa joulun odotusta kaikille!

Elämä nikamavälilevyn pullistuman kanssa on ollut varsin tuskaisaa, mutta herättänyt pohtimaan omaa terveydentilaa ja hyvinvointia.

Hyvistä kipulääkkeistä huolimatta hermokivut ovat olleet paikoin koviakin. Istuma-asennossa en kykene kauaa olemaan. 

Poika on ollut suurena apuna ja hoitanut usein kaupassa käynnin ja muitakin asioita.

Olen pyrkinyt tekemään päivittäisiä toimiani voinnin sallimissa rajoissa, sekä olemaan mahdollisimman paljon liikkeellä. Öisin on noustava pariin otteeseen vuoteesta olohuoneeseen kävelemään. Tällä hetkellä joudun ottamaan kipulääkettä kerran yön aikana.

Ulko-ovemme oli jo pitkään narissut ärsyttävästi. Vihdoin sain saranat öljyttyä, mutta alimman saranan öljyämisen jälkeen en meinannut päästä kyykystä ylös. Käsiäni apuna käyttäen kiipesin seinää pitkin takaisin seisomaan.

Eilen olin rohkea ja päätin lähteä pienelle sauvakävelylenkille. Sauvat tukivat mukavasti liikkumista ja lenkki piristi kovasti. Käveleminenkin tuntui mukavalta. 

Asuinkuntaani on hiljattain rakennettu uudet kuntoportaat. Ne eivät ole kovinkaan pitkät, eivätkä jyrkät. Uskaltauduin kiipeämään nuo rappuset ylös ja alas. Hitaastihan se sujui. Vasen jalkani on vielä heikko ja etenkin rappusissa heikkouden tuntee hyvin. Olin tyytyväinen suoritukseeni.

Sauvakävelylenkkiä seuranneena yönä kivut jalassa eivät meinanneet asettua millään. Aion kuitenkin mennä uudelleen lenkkeilemään. Kyllä se siitä lähtee sujumaan, pikkuhiljaa.

Haluan päästä pian pyöräilemään läskipyörälläni. Toivottavasti vielä tämän syksyn aikana pääsen pyöräilemään.

Minusta on sairauslomani aikana tullut aamuvirkku. Se on ihme, koska olen ollut niin hyväuninen ja tykännyt nukkua aamuisin pitkään. Kivut ovat herättäneet etenkin aamuyöllä, eikä uni ole enää tullut. Toisaalta taas töissä ollessani olen ollut vapaa-ajalla niin väsynyt, että uni on maistunut hyvin. Nyt kun olen ollut kotona, en ehkä ole ollut niin väsynyt.

Olen valmistanut aamuisin kaurapuuroa ja syönyt sitä mehukeiton kera. Pakastimesta olen ottanut puuron joukkoon myös terveellisiä marja-aronioita. Jäisinä marja-aroniat maistuvat oikein hyvin, mutta sulaneina ne ovat minun suuhuni karvaan makuisia. 

Haluan kuntoutua pian takaisin työkykyiseksi. Pidän työstäni todella paljon, mutta olen joutunut miettimään työni henkistä ja fyysistä kuormitusta. 

Työssäni annan itsestäni paljon, mutta mitä saan siitä itselleni takaisin? Jos potilaat ovat tyytyväisiä ja kokevat saaneensa hyvää hoitoa, se on tietenkin suuri ilo. Heitä vartenhan työpaikalleni menen ja heitä varten työtäni teen.

Kuitenkin, työstä saatu palkka on aivan liian pieni työn vaativuuteen ja kuormittavuuteen nähden. Sairastumistilanteessa (esimerkiksi), kun ei kykene olemaan hyödyllinen työntekijä, työnantajan ja työyhteisön tuki on minimaalinen tai olematon. Herkästi tulee arvoton olo.

Kaikista tärkeintä on oma terveys ja hyvinvointi. Kun kokee itsensä terveeksi ja hyvinvoivaksi, on parhaassa iskussa auttaakseen muita.

Mutta; Haluaisin tehdä muutakin elämälläni. Meille jokaiselle kun on annettu vain yksi elämä.

Minua kiinnostaa etenkin kirjoittaminen ja siinä kehittyminen. Olen selaillut koulutustarjontaa ja ehkäpä kevätpuolella hakeudun kirjoittamiseen liittyvään koulutukseen.

Kaikella on tarkoitus. Ehkäpä tämän sairastumisen tarkoituksena oli herättää minut ajattelemaan ja uudistamaan elämäni uuteen uskoon.

Lounaan jälkeen lähden ulkoilemaan.

Mukavia ja raikkaita syyspäiviä ja syysaurinkoa kaikille!

Kauan odotetun kesälomapätkän oli tarkoitus alkaa kuluvan viikon maanantaina, mutta toisin kävi.

Sunnuntaiaamuna heräsin puhelimeni herätysääneen ja nousin ylös valmistautuakseni aamuvuoroon lähtöön.

Kylpyhuoneeseen päästyäni tunsin vasemmassa nivusessani kovaa kipua, joka viilsi reittä pitkin aina polveen saakka. Silmissäni sumeni ja kompuroin takaisin vuoteeseen. Kivut olivat kovat ja soitin hätäkeskukseen. Ambulanssiin mennessä vasen jalkani petti alta.

Päivystyksessä asiaani ei ilmeisesti otettu kovinkaan vakavasti, eikä riittäviä tutkimuksia tehty. Minut kotiutettiin iltapäivällä, vaikka kerroin kipuja olevan edelleen, sekä pelkääväni, että vasen jalkani pettää uudelleen. Särkylääkereseptit toki sain.

Seuraavana päivänä jouduin takaisin päivystykseen. Tällä kertaa asiani otettiin vakavasti ja pääsin osastolle kivun hoitoon. Oireideni perusteella tehtiin tarvittavat kuvantamistutkimukset. Kipuni lievittyivät asianmukaisilla kipulääkeillä.

Kipujen ja jalkani voimattomuuden syy selvisikin; Nikamavälilevyn pullistuma.

Kotiuduin hyvillä ohjeilla ja riittävällä kipulääkityksellä. Kyynärsauvan sain mukaani liikkumisen apuvälineeksi ja se onkin ollut hyvin tarpeellinen väline. Ehkäpä käyn vielä hakemassa terveyskeskuksesta sellaiset tarttumapihdit, joiden avulla voin noukkia lattialta sukkia ja sen sellaisia.

Tällä hetkellä minun pitäisi olla lomailemassa Lapin upeissa maisemissa. No; En ole. Olen sairauslomalla.

Kaihoisasti katselen läskipyörääni, josta on tullut minulle rakas harrastusväline. Kunhan kiputilanne on kokonaan hallinnassa, voin varovaisesti lähteä pyöräilemään.

Tilanteeni kehittymistä seurataan. Voi olla, että leikkaushoito tulee kyseeseen. Voi myös olla, ettei leikkaushoitoa tule. 

Elelen taas päivän kerrallaan. Teen päivittäisiä toimia omaan tahtiini ja yritän olla liikkeellä. Vuoteen pohjalle ei saa jäädä makaamaan. 

Olen iloinen riittävästä kivunlievityksestä, jonka ansiosta pystyn liikkeellä olemaan. Kipu on pahimmillaan invalidisoivaa. Sen vuoksi on hyvin tärkeää, että kivunhoitoasiat ovat kunnossa. Liikkeelle on mahdotonta lähteä kivun hallitessa elämää. 

Oikeanlainen ja hyvin suunniteltu kipulääkitys on tärkeässä asemassa. Lisäapuna omalla kohdallani toimivat positiivinen ja optimistinen ajattelu ja huumorintaju. Mielekäs tekeminen voinnin sallimissa rajoissa on tärkeää. Se vie ajatukset pois kivuista.

Sairaalassa ollessani pääsin tarkastelemaan ympäristöä ja asioita potilaan näkökulmasta. Pohdiskelin omia puutteitani hoitajana. Opin paljon uusia asioita, joita voin hyödyntää jatkossa omassa työssäni.

Tänään olen iloinen mm. Siitä, että olen saanut asianmukaista apua. Ensimmäisellä kerralla päivystyksessä en sitä saanut, mutta toisen kerran jälkeen maksan taas ihan mielelläni ja mukisematta veroni.

Olen myös hyvin iloinen ja kiitollinen omista läheisistäni.

Kaikesta selviää ja kaikki asiat järjestyvät kyllä.

Syksy saapuu. Oletko valmis? 

Mukavaa syksyä kaikille!