Olen tänään viettänyt yksittäistä vapaapäivää ja vietinkin sen hyvin. 

Aloitin vapaapäiväni vieton nukkumalla oikein pitkään. Aamukahvin nautiskelin lounasaikaan ja lounas tuotiin kotiovelle. Olin tehnyt paljon töitä juhannuslistassa, joten kyseisen listan tänään maksetut lisät olivat ihan mukavat. Tämä mahdollisti pienen hemmottelun kotiin tilatun ruoan muodossa.

Vapaapäiväni kului nopeasti lueskellessa ja loikoillessa. Illalla tein pitkän pyörälenkin ja nautiskelin maalaismaisemista täysin rinnoin. 

On oikeastaan aika upeaa, että luonnon kauneudesta pääsee nauttimaan päivittäin näinkin lähellä maamme pääkaupunkia.

Työmatkoillani, etenkin aamuvarhaisella ja iltamyöhällä, olen nähnyt jos minkälaista metsän eläjää; Eräänä aamuna peura loikki kahdella pitkällä loikalla tien yli. Ketun olen nähnyt ja vilistipä kerran minkkiemo poikasineen tien yli töistä tulomatkallani. 

Varovainen saa ajellessa olla. Välillä on vain todella vaikeaa, olla varovainen. Erityisesti yövuoron päätyttyä kotiin palatessa tarkkaavaisuus ei ehkä ole terävimmästä päästä. Onneksi lukeudun kuitenkin pääsääntöisesti rauhallisiin ratin takana olijoihin.

Palaan takaisin tähän iltaan ja pyörälenkin jälkimaininkeihin. Ennen lenkkiä mielessäni pyöri pari ikävää asiaa. Lenkin jälkeen on ollut ihan mukava fiilis. Usein tahtoo käydä niin, että olipa harrastus mikä tahansa, ennen lähtöä ei oikein kiinnostaisi tai jaksaisi, mutta harrastuksen parista palatessa tunteekin itsensä ihan toiseksi ihmiseksi.

Huomenna elellään jo elokuuta. On mukavaa, kun syksy pian saapuu.

Parin viikon kuluttua pääsen lomailemaan pariksi viikoksi. En millään jaksaisi odottaa loman alkamista. Onneksi aika kuluu nopeasti. Vastahan loman alkuun oli aikaa 11 viikkoa. Kohta voin kaivaa aamukamman esiin. 

Olen suunnitellut tekeväni pienen lomamatkan. Levätä aion kuitenkin.

Toivon, että sinulla on ollut mukava kesä! Hyvää loppukesää!

Aika on rientänyt niin ripeää tahtia, että kesä on tullut ihan huomaamatta.

Viimeisen viiden kuukauden aikana on ehtinyt tapahtua vaikka mitä. 

Kevättalvella olin avustamassa erään eduskuntavaaliehdokkaan vaalikampanjassa, ihan vain muutaman kerran verran. Huhtikuun 14. päivänä sitten jännitin vaalitulosta työpaikallani iltavuorossa ja myöhemmin illalla kotosalla. Jännitys säilyi loppuun saakka, mutta ehdokas meni läpi. Se oli mielestäni hienoa. Eduskunnassa tarvitaan juuri hänen kaltaisiaan ihmisiä, vaikka edustamansa puolue ei omiin suosikkeihini kuulukaan.

Huhtikuun alussa pidin viikon loman. Lomallani suuntasin minnekäs muualle kuin Äkäslompoloon. Sää oli aurinkoinen. Lumikenkäilin, kävelin, hiihdin ja rentouduin. Yhtenä päivänä vuokrasin muutamaksi tunniksi läskipyörän ja pyöräilin talvisessa luonnossa pyöräilyreittejä pitkin. Välillä nautiskelin kahvia latukahvilassa jatkaen taas matkaani eteenpäin.

Toukokuussa vietin yhden vuorokauden Rantasalmella Järvisydämessä. Se oli oikein rentouttava vuorokausi ja sisälsi mm. naurua, laulua, erittäin hyvää ruokaa ja kylpylässä pulikoimista. Lunta satoi, mutta ei se haitannut yhtään.

Toukokuussa olin jälleen lomalla valmistellen poikani ylioppilasjuhlia. Juhlat olivat pienet, mutta oli niiden järjestämisessä silti oma työnsä. Aloittelin hyvissä ajoin tehden pari asiaa päivässä; Kutsut lähtivät matkaan, kun tulokset olivat varmistuneet. Pojalle puvun ja lakin ostaminen, lakkilyyra, juhla-asu itselle jne.

Tarjoiluja aloin valmistella leipomalla pullaa ja täytekakkupohjat pakkaseen. Kahtena juhlia edeltävänä päivänä istuin alas tuskin ollenkaan. Voileipäkakkuja tein kolmenlaista; Kasvis-, kala- ja lihakakut, leveinä versioina. Vaikka niissä onkin (mielestäni) iso työ, on itse tehty ihan parasta.

Täytekakkujen väliin laitoin hyvin ohuen kerroksen vadelmamarmeladia ja valmistin mansikkakermahyytelön. Kakkupohjat kostutin maidolla, jonka joukossa oli vaniliinisokeria. Kokosin kakut kakkuvuokiin ja annoin maustua ja hyytyä yön yli. Tämän jälkeen kumosin kakut tarjoilualustoille, kuorrutin ja koristelin.

Täytekakkujen reunat pursotin pursottimella. Aiemmin, etenkin kesäaikaan, olen kokenut kerman pursottamisen hankalana. Nyt löysin siihenkin avun, vaniljakreemijauheen, jota laitoin pienen määrän kerman joukkoon ennen vatkaamista. Kermasta tuli jämäkämpää ja se pysyi hyvin kakkujen reunalla. Koristeeksi kakkuihin tuli marsipaaniruusuja, terälehtiä, pieniä hopeanvärisiä koristekuulia ja ylioppilaslakki (kakunkoriste).

Lisäksi tarjoiluihin paistoin cocktailpiirakoita ja tein munavoita. Pikkuleivät ostin valmiina.

Juhlapäivä oli aurinkoinen ja juhlat mukavat. Olin suunnitellut pitäväni juhlavieraille hieman pidemmänkin puheen, mutta romahdin liikutuksesta jo tervetuloa sanan jälkeen...No; Ei se ole niin justiinsa. Pääasia oli, että poika sai kivat juhlat ja tarjoilut maistuivat.

Illalla heittäydyin sohvalle ja korkkasin jäljelle jääneen kuohuviinipullon.

Seuraava lomapätkä siintää elokuussa. Minusta on mukavaa lähteä lomalle siinä vaiheessa, kun suurin osa on lomansa jo pitänyt.

Kevättalven Lapin reissulla ihastuin läskipyöräilyyn, joten pitihän minun sitten hankkia itselleni oma läskipyörä. Sillä on todella mukava mennä eteenpäin vaikka minkälaisessa maastossa. Samalla saan liikuntaa ja raitista ilmaa. Renkaat ovat leveät ja meno leppeää, eivätkä posket "hölsky" ajellessa. Tykkään kovasti!

Mukavia asioita on siis elämässäni viime aikoina tapahtunut. Jos jotain negatiivista etsimällä etsii, niin pyykinpesukone sanoi sopimuksensa irti. Vian korjaaminen olisi tullut kalliimmaksi kuin edullisimman uuden koneen hankkiminen, joten nyt pyykkejämme pyörittää vielä uutuuttaan hohtava whirlpool.

Kesäsää ei nyt oikein suosi. Monet pitävät helteestä ja auringonpaisteesta. Itselleni pilvinen ja hieman viileämpi, kuiva sää on ihan ok. Eikä sateessakaan mitään pahaa ole. Pyöräilyä sade kuitenkin hiukan haittaa. Rapa lentää, vaatteet likaantuvat ja pyörän pyörien puhdistaminen on hankalampaa.

Nautitaan kuitenkin kesästä ja sen kauneudesta! Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille!

Parina viime päivänä olen matkustanut junalla maamme pääkaupunkiin kehittymään ammatillisesti.

Koulutuspaikka oli hyvin ylellinen ja heti ensimmäisenä aamuna istahdettuani viihtyisään nurkkaukseen isoon nojatuoliin nautiskelemaan aamiaista, tunsin itseni prinsessaksi.

Koulutuspäivät olivat kaikenkaikkiaan hyvin antoisat ja onnistuneet. Opin paljon uutta ja kertasin vanhaa. Luennoitsijat olivat alansa kokeneita asiantuntijoita. Tunsin itseni välillä hyvin pieneksi muutenkin kuin siinä isossa nojatuolissa istuessani. Samanaikaisesti koin ylpeyttä omasta ammatistani ja Suomalaisesta ammattitaidosta, sekä ihmisistä, jotka jaksavat innolla kehittää, tutkia ja jakaa tietoa muille.

Ettei mukavuudet siihen loppuisi, syötävää saimme joka käänteessä. Nälissään ei tarvinnut kotiin lähteä koulutuspäivien päätteeksi.

En tutustunut uusiin ihmisiin. Olen tottunut toimimaan itsekseni kaikkialla muualla paitsi työpaikalla, jossa työskentely on moniammatillista tiimityötä. En tuntenut oloani mitenkään ahdistuneeksi tuntemattomien ihmisten keskellä, mutta en tehnyt aloitetta keskusteluunkaan kenenkään kanssa. 

Yleisilmeeni oli vakava, mutta toki ystävällinen aina tarvittaessa. Sellainen olen, työpaikan ulkopuolisessa elämässä. Minusta on mukavaa kuunnella mielenkiintoisia luentoja. Ryhmätöistä tai keskusteluista en juurikaan innostu. Onneksi sellaisia ei ollut. En kysellyt, mutta kuuntelin korvat höröllä.

Toisaalta taas tarpeen tullen osaan kehittää jopa mielenkiintoisia keskusteluja seurassa, jossa rohkenen avata suuni.

Palaan mieliaiheeseeni, eli ruokailuun. Ruokaa oli paljon ja niiden nimet niin hienoja, että yhtä korttia tavatessani pidemmän tovin, ravintolahenkilökuntaan kuuluva ihminen kertoi minulle avuliaasti ruokalajin nimen.

Jotenkin sitä tottumattomana hermoilee hienon aterian äärellä. Olisin varmaankin voinut osallistua sivistyneeseen ruokapöytäkeskusteluun, mutta ensinnäkin minulla oli kova nälkä ja toisaalta taas keskityin täysin saalistamaan lautasellani olevia ruokia haarukan ja veitsen varaan, joten keskustelu jäi toissijaiseksi asiaksi.

Tulihan niitä kommelluksiakin. Haarukkani osui miniluumutomaatin puolikkaaseen sellaisessa kulmassa, että tomaatin mehut tirskahtelivat pöydälle lautaseni viereen. Vaivihkaa pyyhkäisin roiskeet lautasliinaan kurkistellen alta kulmain, huomasiko kukaan. 

Jälkiruokakahvin ajattelin nautiskella ja astelin kahviautomaatin ääreen asettaen kupin paikalleen. En löytänyt mistään nappia, jota painamalla kahvia alkaisi tippua kahvikuppiin. Ajattelin, että nyt on kyllä niin hieno vehje ja automatiikka, ettei tämän tytön älyllinen kapasiteetti riitä sitä käyttämään. Ajattelin jopa astua askeleen taakse ja molemmille sivuille, jos kahvi alkaisi tippua liiketunnistimen avulla. Menin kuitenkin kysäisemään automaatin toiminnasta tarjoilijalta, joka kertoi, että koulutusryhmällemme kahvia on tarjolla ylemmässä kerroksessa.

Opin koulutuspäivien aikana myös sen, ettei pyörivästä ovesta kannata pyrkiä pois liian aikaisin. Siitä saa kipeän nenän. Töihin mennessäni työtoverini saattavat kuvitella vaikka mitä tapahtuneen. En tiedä, meneekö selitys pyörivästä ovesta sellaisenaan läpi tai tuleeko asia jotenkin ymmärrettyä väärin. Saatan saada muistutuksen, ettei kivunhoidon koulutusta olisi tarvinnut niin kirjaimellisesti ottaa, käytännön kautta.

Totta puhuen jälkiä ei jäänyt...Muuta kuin pari sieraimen kuvaa rakennuksen hienoon lasipintaan.

Ihanaa huomista ystävänpäivää! Muistakaa rakkaitanne!

Tänään aamuni ei alkanut aamukahvia nautiskellen, koska kahvinkeittimeni sanoi sopimuksensa irti. Aamuteetä siemaillessani mietiskelin, kuinka joitain asioita alkaa arvostamaan ihan toisella tavalla menetyksen myötä.

Samalla tavalla asiat ovat ihmistenkin kohdalla. Kuolemantapauksen jälkeen useimmiten menehtynyttä muistellaan suurena persoonana. Esiin nousevat hänen saavutuksensa elinaikanaan, kuinka hieno ja mukava ihminen hän oli. Suru ja kaipaus on suunnaton sellaisiltakin tahoilta, jotka eivät juurikaan olleet tekemisissä menehtyneen kanssa viimeisten elinvuosien aikana. Ei kai siinä mitään pahaa ole, mutta itse olen "allerginen" sellaiselle kuoleman jälkeiselle "hypetykselle". Olisi tärkeää ihmisen vielä eläessä aina välillä palauttaa mieliin itselle tärkeän ihmisen ainutlaatuisuus ja kertoa se ääneen.

Meistä jokainen kuolee joskus. Siinä vaiheessa, kun minusta aika jättää, toivoisin, että minua aidosti surevat surisivat surunsa jatkaen elämäänsä eteenpäin. Hienointa olisi, jos osaisivat iloiten muistella, että olen ollut olemassa. Surullista tietenkin on, jos kukaan ei jää kaipaamaan. Yksinäisiä ihmisiä on paljon.

Poistin viikko sitten facebook- ja instagram-tilini. Pikemminkin laitoin tilini tauolle. Asia tuntui itselleni pieneltä kuolemalta, koska etenkin facebook on kuulunut elämääni jo vuosien ajan. Halusin kokeilla, millaista on elää ilman somemaailmaa ja muuttuuko elämäni jotenkin paremmaksi ilman sitä.

Tauon aikana elämä on soljunut eteenpäin tavalliseen tapaan. Yksikään ihminen ei ole kaivannut minua, enkä itsekään ole juurikaan kokenut kaipauksen tunteita. Alkuun on ollut vaikeaa olla "hiplaamatta" puhelinta esimerkiksi töissä kahvi- ja ruokatauoilla, mutta yhä enemmän ja enemmän puhelin on alkanut pysyä poissa käsistä. 

Lyhyen kokemuksen perusteella elämäni ei ole juurikaan muuttunut. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että en ainakaan lähiaikoina aio ottaa tilejä uudelleen käyttöön.

Huhtikuun alussa lähden viikoksi Lappiin lomailemaan. Silloin voi tuntua vaikealta, koska kauniiden maisemakuvien postaaminen somekanaville on ollut mukavaa puuhaa.

Olen alkanut kuunnella taas enemmän musiikkia. Nukkumaan käydessä kauniin ja rauhallisen musiikin kuuntelu vaivuttaa uneen mukavasti ja usein heräänkin aamuyöllä musiikin soidessa vielä korvissani. Musiikilla on monia vaikutuksia. Päänsärkykohtauksen "iskiessä" kuuntelen rentouttavaa musiikkia ja ainakin minun kohdallani kiputuntemukset lievittyvät hyvin. Kun olen surullinen, kuuntelen kaunista musiikkia. Ns. Normaalissa mielentilassa kuuntelen vähän kaikkea.

Toissa iltana olisin halunnut laulaa karaokea. Kerrostalossa asuessa olisi ollut hankalaa laulaa muita asukkaita häiritsemättä. Olisi ollut mukavaa olla jossain pienessä mökissä metsän keskellä itsekseen ja laulaa sydämensä kyllyydestä koko pitkä yö. Kaikki olisi käynyt ja Säkkijärven polkankin olisin rallatellut läpi.

Kesäillan valssia olen kuunnellut muutaman kerran parin viimeisen päivän aikana. Vuosia sitten eräässä naiskuorossa laulaessani kyseinen kappale kuului konserttiohjelmistoomme. Kappale oli vaikea harjoitella, mutta siitä tuli hieno ja sitä oli ihana laulaa. Kappale on minulle rakas.

Musiikkia kuunnellessani löysin Petri Laaksosen albumin "In memoriam -Elät aina minussa". Petri Laaksonen on tehnyt tuon albumin äitinsä ja veljensä menehdyttyä. Samalla hän on työstänyt ja käynyt läpi omaa suruaan. Kappaleet ovat kauniita ja koskettavia, syvälle pureutuvia. Albumin kappaleiden kuunteleminen on varmasti tuonut lohtua muillekin läheisensä menettäneille ihmisille.

Palatakseni rikki menneeseen kahvinkeittimeeni, kävin ostamassa uuden. Olen unelmoinut vaaleanpunaisesta moccamasterista. Koska se on hyvin kallis, päädyin halvempaan Electroluxin keittimeen.

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Perjantain perinteitä kunnioittaen tein rivin Eurojackpottia. Lauantain lottorivi tuli myös väkerrettyä valmiiksi.

Kuten monen muunkin, myös minun unelmiini kuuluu lottovoitto. En vain koskaan voita edes pieniä voittoja. Ihmettelen kerta toisensa jälkeen, miten minulla ei ollut taaskaan yhtään osumaa. Pelaan aina yhden rivin kutakin peliä. Olen sitä mieltä, että jos voitto on minulle tarkoitettu, se kyllä tulee yhdellä rivillä.

Eurojackpot- ja lottorivin tekeminen kuuluvat viikon kohokohtiin. Mukavaa on ajatella mielessään, mitä tekisi ensimmäisenä voiton osuessa kohdalle.

Itse tietenkin kärvistelisin kolmen viikon ajan odotellen rahojen tipahtamista pankkitilille. Ensimmäisenä tekisin itsestäni täysin velattoman. Töistä ottaisin pidemmän vapaan. En irtisanoutuisi, koska työnteko pitää mielen virkeänä ja olon tarpeellisena ja eläväisenä. 

En varmaankaan matkustaisi kauas, sillä en ole ulkomaanmatkaajatyyppiä. Ehkä kiireetön lomamatka Lappiin tulisi kohdallani kyseeseen. 

Oman asunnon ostaisin ja palkkaisin sisustussuunnittelijan tekemään asunnostani kodikkaan. Itse en ole kovinkaan innokas sisustaja. Palkkaisin kotiini henkilön pitämään huolta siisteydestä. Koiran tai kaksi ostaisin ja palkkaisin niille kaitsijan ajoiksi, jolloin en itse ole kotosalla. Sijoittaisin, antaisin hyväntekeväisyyteen ja muistaisin läheisiäni ja ihmisiä, jotka ovat olleet minulle ja läheisilleni hyviä ja tärkeitä. 

Ei kai sitä voi tietää, millaisen reaktion suuren voiton voittanut ihminen kokee ja mitä loppujen lopuksi tapahtuu. Sen tietää vain lottovoiton voittanut. Voisihan käydä niin, että minusta tulisi voiton myötä kovin pihi ja kaupassa käydessäni tarkkailisin entistä tarkemmin hintoja keräten ostoskoriini edullisimmat tuotteet. Ruokapöydässä olisi tarjousmaksalaatikkoa ja litrahinnaltaan halvinta maitoa. Pitäisin huolta siitä, ettei vaurastumiseni näkyisi ulospäin millään tavalla, eikä kukaan saisi asiasta tietää.

Minulle kyllä kelpaisi pienempikin lottovoitto. 

Vähiin kävivät ennen kuin loppuivat...Vapaapäivät. Sairastuin vapaiden loppupuolella flunssaan, joten pari päivää vietin vuoteen omana Panadolia, Buranaa, c-vitamiinia ja Möllerin tuplaa napostellen ja kuumaa juotavaa siemaillen. Tulipa tilattua piristykseksi pizzaakin, valkosipulilla höystettynä.

Viikonlopun yöt kuluvat valvoessa. Yövuoroihin tieni käy.

Mukavaa viikonloppua!

Muutimme muutama vuosi takaperin uudelle paikkakunnalle. Ratkaisu on osoittautunut oikein hyväksi ja olemme viihtyneet täällä hyvin. 

Olen ollut iloinen kotimme sijainnista. Palvelut ovat lähellä ja harrastusmahdollisuuksia löytyy ihan muutamien metrien päästä. 

Olin aivan varma, että kuntoiluharrastus saisi uutta tuulta purjeisiin uudelle paikkakunnalle muuton myötä ja alkaisin jälleen käydä ahkerasti kuntosalilla ja ryhmäliikuntatunneilla. 

Otin kuntosalijäsenyyden, kaivoin esiin pinkin varustekassini ja aloin treenaamaan. 

Viidennen kuntosalilla käynnin jälkeen alkoi kyllästyttää. Kuntosalilla on hyvä ja monipuolinen varustus, paljon ryhmäliikuntaa ja mukava henkilökunta. Kaipasin kuitenkin Mikkelin Fressin tarjoamia asioita, kuten saunaa, infrapunasaunaa ja hierontatuoleja, joissa rentoutuen saatoin palkita itseni urheilusuoritusten jälkeen. Mielestäni tällaiset asiat ovat tärkeitä olla olemassa, etenkin laihdutusmielessä kuntosalilla käyville. Motivaattoriksi, itsensä palkitsemiseksi ja rentoutumiseen.

Myöhemmin irtisanoin jäsenyyden. 

Hieman kauempana sijaitsee toinen kuntosali, jonka tarjoamista palveluista löytyy joitain mukavuuksia. Sinne en vielä ole jäsenyyttä ottanut.

Kotimme lähellä on mm. Mahdollisuus luisteluun, hiihtämiseen, sekä jalkapallon ja tenniksen pelaamiseen. 

Hiihtämässä on mukava käydä ja kesäaikaan olen tykännyt pelata tennistä. Pelikaverin puuttumisen vuoksi en ole päässyt tenniskentälle niin usein kuin olisin halunnut.

Aivojumppaa varten kivenheiton päässä kodistamme on kirjasto, jonka palveluja olen jonkin verran käyttänyt. Ammattikirjallisuuden lisäksi luen mielelläni rikosromaaneja. Jälkimmäisten lukemisen aloitettuani uppoudun täysin ja luen koko tarinan kerralla alusta loppuun.

Äitini on käsityöihmisiä. Hän ohjeisti aikoinaan minua aloittamaan neulomisen, koska se on mukavaa ja auttaa vähentämään stressiä. Hainkin tuolloin äidiltäni kassillisen kasveilla värjättyjä lankoja ja aloin pakertaa torkkupeittoa. Kyllähän minä neulomisesta pidinkin ja se todella helpotti stressiä. Tämä näkyi lopputuloksessakin; Joissain kohdin oli hyvin tiukkaa neulosta, paikoin jopa kireää, koska usein tartuin puikkoihin juuri stressaantuneena ja hyvin kiukkuisena. Vähitellen käsiala loiveni kauniiksi neulokseksi, kunnes tauon jälkeen taas tuli aika jatkaa neulomista.

Torkkupeitosta tuli ihan hieno. Olisihan siinä saanut olla enemmän pituutta. Aikaisemmassa elämässäni nuorena aikuisena olen neulonut villapaidan kasveilla värjätyistä langoista. Ala- ja yläkouluikäisenä neuloin koulussa villasukkien sijaan säärystimet, villapaidasta tuli villaliivi ja lapasista puuttuu tänäkin päivänä peukalot. 

Torkkupeiton valmiiksi saattamisen jälkeen en ole neulonut. En tosin ole ollut yhtä stressaantunutkaan kuin muutamia vuosia sitten.

Lähdin kirjoittamaan tätä kirjoitusta ajatuksella "aidan takana ruoho on vihreämpää". Joskus voi näin ollakin ja onhan ruoho muuton myötä ollutkin monin paikoin vihreämpää. 

Olen monesti unelmoinut Lappiin muuttamisesta. Muuton myötä kävisi todennäköisesti niin, että parin viikon ajan olisin innostunut ympäristöstäni; Vaeltaisin, valokuvaisin ja paistaisin kodassa makkaraa. Sen jälkeen vuodet vierisivät torkkupeittoja neuloen. Parempi siis jatkossakin lomailla Lapissa aika ajoin.

Tärkeintä kai olisi tehdä elämästään mieluista, asuinpaikasta riippumatta.

Tämän sunnuntaipäivän ajan nenääni on kantautunut jostain ihana pullan tuoksu, joka on ollut niin houkutteleva, että melkein alkoi tehdä mieli vaivata juhlavehnästaikina.

En ole juurikaan innostunut ruoanlaitosta tai leipomisesta. Hyllystäni ei löydy keittokirjoja tai vastaavia. Aiheeseen liittyvät lehdet ja reseptit eivät kuulu kiinnostuksen kohteisiini ja kuullessani ihmisten puhuvan jostain kivasta keittoreseptistä, suljen korvani ja keskityn mietiskelemään esimerkiksi sitä, kirjoitetaanko pullan tuoksu yhteen vai erikseen.

Olen nuorempana opiskellut ravintola-alan koulutuksen ja onhan siitä toki hyötyä ollut. Valmistan ihan maittavaa ruokaa ja leivon todella herkullista pullaa. Mieluummin käytän aikani johonkin muuhun.

Nuorempana valmistin joitakin kertoja tarjoiluja lähinnä suvun juhliin. Taiteilemani täytekakut olivat näyttäviä ja suussasulavia. Jotenkin se kiinnostus vain lopahti ja keskityin muihin asioihin.

Olen myös opiskellut vuoden ajan datanomin opintoja joitakin vuosia sitten. Tuolloin olin alanvaihdoksen kannalla ja toisaalta taas mietin, että mikäli en vaihda alaa, voisin ehkä hyödyntää opintojani tulevaisuudessa hoitotyössä. Jätin datanomin opinnot kesken todeten, että nyt "pyyhkii yli" korkealta ja kovaa. Voin rehellisesti kertoa, etten oppinut tuossa opinahjossa juuri mitään. 

Kaikesta on kuitenkin jotain hyötyä. Pysyin ajantasalla maailman tapahtumista selaillessani netistä uutisia ja sain arkipäivisin nautiskella ilmaisen lounaan jälkiruokakahveineen oppilaitoksen ruokalassa. Lisäksi opin jotain kuvan muokkauksesta seuratessani sivusilmällä opettajaa, joka ajankulukseen luokan edessä muokkaili löytämiään kuvia mieleisekseen.

Datanomin koulutuksesta oli varmasti hyötyä heille, jotka jo tiesivät tietojenkäsittelystä paljon ja olivat ehkä tehneet alan töitäkin. Itse olin saanut kuvan, että koulutus lähtisi alkeista ja saisin opetusta asioihin.

Hoitoalan koulutuksesta olin aidosti kiinnostunut, joten se sujui hyvin. Opin, työskentelin, valmistuin, työskentelin, työskentelen ja olen edelleen kiinnostunut. On hyvä pitää huolta siitä, ettei jämähdä paikoilleen, vaan kehittää itseään ammatillisesti. Se ei tarkoita sitä, että tarvitsisi jatkuvasti ravata koulutuksissa tai lupautua moniin juttuihin sännäten joka ilmansuuntaan yhtäaikaisesti. 

Oppimista tapahtuu joka päivä. Kukaan ei tiedä kaikkea ja esimerkiksi uuden asian tullessa eteen, on hyvä perehtyä asiaan ja opetella se. Sitten on taas viisaampi.

Juuri tulleen tiedon mukaan saan kuin saankin tänään pullaa. Parin kilometrin päässä kotoa on laskiaispullaa ja kahvia tarjolla.

Pukeutukaa lämpimästi!

Olin vakaasti päättänyt, että perjantaiaamuna lähden reippaasti kirkon taakse hiihtelemään tasaiselle maaperälle ajetulle ladulle. Perjantaiaamun valjettua olinkin ihan hyvillä mielin lähdössä toteuttamaan suunnitelmaani, kunnes muistin hiihtovälineideni olevan autossa ja pojan lähteneen autolla opinahjoonsa. Siitä se sitten lähti...Laiskottelu. Uloshan en voinut vaihtoehtoisesti lähteä tekemään lenkkiä, kun olin kerran päättänyt hiihtää. Myöhemmin päivällä ei sitten enää huvittanutkaan ladulle lähtö.

Huomasin citymarketin mainoksesta, että irtokarkit ovat tarjouksessa tämän viikonlopun ajan. Ajattelin haalia makeisia kahmalokaupalla lauantain kunniaksi, mutta aikaistinkin tätä suunnitelmaa. Kävi nimittäin niin, että makuuhuoneestani paloi eilen lamppu. Tarpeeksi monta kertaa huoneeseen mentyäni ja valokatkaisijaa automaattisesti painettuani kyllästyin ja päätin lähteä lamppuostoksille. Ajattelin siinä samalla ostaa ne irtokarkitkin ja kurvasin citymarketin pihaan. 

Perjantai-ilta kului mukavan rennosti ohjelmia tietokoneen kautta katsellen ja karamelleja pinkistä pussista napostellen. Eilen oli yleareenalle ilmestynyt Kotikadun yhdeksäs tuotantokausi. Katselin pari jaksoa Sykettä ja Kotikadun viidennen jakson jälkeen rypistelin pinkin karkkipussin pieneksi palleroksi, "ammuin" sen roskakoriin matkalla pimeään makuuhuoneeseeni ja kömmin vuoteeseeni lämpimään pesään peiton alle.

Lamppu jäi ostamatta...

Karkkia en syö enää ikinä. Tänä aamuna ajattelin noutajani tulleen, sillä koko rintakehän alueella oli raskas tunne, kasvot valkoiset ja olo kurja. Suunnitteilla ollut päiväreissu Savoon siirtyi myöhemmäksi ajankohdaksi.

Olen ollut erittäin tyytyväinen tiputettuani puolen vuoden aikana painostani pois 14-15 kg. Paino jumittui paikoilleen Joulun tienoilla, eikä ole sen koomin laskenut alaspäin. Paino ei ole myöskään lähtenyt kipuamaan ylöspäin. Syksyn mittaan painon tippuminen antoi motivaatiota laihduttamiseen. Nyt kun paino on juminut paikoillaan, olen huomannut motivaationkin laskeneen. Tämän myötä tulee mielitekoja. Toki herkkujakin täytyy joskus nautiskella, sopivassa määrin. Itse vetäisen herkuttelemaan päästessäni kunnon sokeriöverit. En tietenkään halua kilojeni tulevan tuplana takaisin. Toivon, että saan itseni takaisin kuriin ja järjestykseen painonhallinta-asiassa.

Pitkää vapaatani on jäljellä enää muutama päivä. Tekemistä on paljon, kun vain viitsii tehdä ja Kotikadustakin monta jaksoa jäljellä. On ollut aikaa ajatella ja olenkin mietinnöissäni tullut tulokseen, että vaikka välillä olen todella kyllästynyt elämääni, on minulla asiat paremmin kuin hyvin ja siitä(kin) asiasta minun sietää olla iloinen. Liian usein tulee valitettua ihan turhasta ja unohtaa mitä kaikkea tässä maailmassa tapahtuu kaiken aikaa.

Leppoisaa lauantaita!

Viime sunnuntaina olin iloinen päästessäni vihdoin viettämään pitkää vapaata. Olin kaivannut sitä ja koin tarvitsevani omaa aikaa omille ajatuksille ja omille jutuilleni.

On ollut mukavaa herätä aamuisin silloin kun huvittaa ja nautiskella aamukahvinsa rauhassa ja tiedostaa, ettei ihan heti huomenna tarvitse vielä kiirehtiä mihinkään. Mielessäni on muutama asia, joihin ajattelin vapaani aikana syventyä. 

Ulkona on ollut pakkasta, joten olen näyttänyt nenänpäätäni ulkosalla vain sen verran kuin on ollut pakko. Tänään paistaa aurinko ja lämpötilakin on sen verran kohonnut, että voisi ajatella virkistävää kävelylenkkiä ulkosalla. Suksetkin olen kaivanut esiin varaston kätköistä.

Ystävänpäivän lähestyessä olen mietiskellyt, miksi minulla ei edelleenkään ole sellaista toveria, jonka kanssa jakaa ajatuksia, parantaa maailmaa ja tehdä asioita yhdessä; Käydä lenkillä, kahvilla, syömässä jne. Olen pohdiskellut, olenko niin täynnä itseäni tai mielenkiinnoton ihminen, ettei minuun kannata tutustua tai pitää yhteyttä.

No; Kukaan ei minua tule kotoa hakemaan ja kyllähän asioiden eteen olisi itsekin jotain tehtävä. Jos kodin ulkopuolella käydessään ilme on vakava, katse suuntautuu maahan ja koko olemus antaa ymmärtää, että tilanteista tahtoo mahdollisimman nopeasti takaisin kotiin neljän seinän sisälle, voi olla varma, ettei sillä tavalla tovereita tule saamaan.

Ihmiset elävät omaa elämäänsä omine läheisineen ja tekemisineen, eikä moni koe minkäänlaista tarvetta uusille ihmisille elämässään. Jotkut saattavat kokea, mutta samalla ajatella ettei kenelläkään ole aikaa tai tarvetta tavata. Ei kehtaa ottaa yhteyttä keneenkään, koska ajattelee saavansa hyvin vaivautuneita vastauksia esimerkiksi kysymykseen; Lähtisitkö kanssani jonain päivänä käymään kahvilla jossain? Kamalinta olisi jos se toinen suostuisi siksi, ettei kehtaa kieltäytyä ja tapaaminen olisi hyvin väkinäinen ja tunnelma kiusaantunut.

Työpaikallani on pääasiassa mukava henki ja huumori kukkii. Se on hyvin voimaa antava asia välillä niin kiireisessä työssä. Facebookissakin vapaa-ajalla huumorinkukka lentelee. Kuitenkin ainakin minun kohdallani sosiaalisuus mediassa jää siihen, että teen päivityksiä saamatta juurikaan kommentteja tai vuorovaikutusta, seurailen uutisvirtaa ja tykkäilen päivityksistä. En oma-aloitteisesti lähde chattailemaan kenenkään kanssa ja vastavuoroisesti kukaan ei koe tarvetta chattailla minun kanssani. Kaveripyyntöjä en itse juurikaan lähettele. Olen ajatellut, että jos joku haluaa kaverini fb:ssa olla, hän voi sitten minua kaveriksi pyytää. Koen päivitysteni olevan melko surkeita, välillä ehkä liian "ronskejakin" tähän Suomalaiseen "hyssyttelykulttuuriin".

Kun en ole työpaikallani tai hengaile vapaa-ajalla sosiaalisessa mediassa, vietänkin sitten aikaani yksin kotosalla omine ajatuksineni. Yksin ollessani ajattelen ihan liikaa asioita ja joistakin asioista saattaa mielessäni muodostua suurempia kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Mielessäni saattaa olla monta asiaa, jotka voisin tehdä. Aloittaminen vain on hankala ajatus. Alkuun päästyäni innostun ja saan yksinäiset ajatukseni siirtymään taka-alalle.

Lopputulemana en ole ihan varma, miten päin elo tuntuisi parhaimmalta; Ihmisten joukossa, vai ilman ihmisiä. Joka tapauksessa ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Tälle asialle olisi nyt tehtävä jotain.

Tulevana ystävänpäivänä menen aamuvarhaisella juna-asemalle ojentamaan ihmisille suklaasydämen ja mainoksen liittyen erääseen projektiin, johon olen tarjoutunut avuksi. Hymyilen ja olen ystävällinen, koska ne asiat osaan hyvin vaikka valokuvissa ja yksityiselämässä muuten olenkin niin totinen.

Paras tunne syntyy siitä, jos saa yhdenkin kiireisen ihmisen suunpielet kohoamaan kohti korvia.

Mukavia talvipäiviä kaikille! Ulkoillaan ja tehdään mukavia asioita, sekä pidetään silmät kirkkaina ja mieli avoimena.

Joulu tuli, joulu meni ja vuosikin vaihtui uuteen...

Oli hieno asia, että saimme valkean joulun. Jouluaattona kävimme Savossa viemässä haudoille kynttilöitä. Siellä päin maisemat olivat kuin postikorteissa. Täällä etelässäkin oli mukavan valkeaa. Joulunaika sujui rauhallisissa ja mukavissa merkeissä läheisten kesken. Tekojoulukuusi oli pieni, mutta lahjat sen alla näyttivätkin sitten suuremmilta.

Arki on palannut toden teolla. Minulla on joitain suunnitelmia kuluvan vuoden varalle. Pyrkimyksenäni on mm. laihtua lisää, pitää huolta hyvinvoinnistani, ajatella positiivisemmin, kirjoittaa enemmän, sekä kehittyä ammatillisesti. Yritän toteuttaa suurimman haaveeni, joka selviää sen mahdollisesti toteuduttua. Lisäksi aion osallistua sellaiseen, johon en aiemmin ole osallistunut.

Lähitulevaisuudessa pidän vähän enemmän vapaata. Varasin ajan kampaajalta ja päivitän hiukseni ensimmäisen kerran puoleentoista vuoteen. Käyn ehkäpä vaateostoksilla, vaikka vaatekaupoissa ajan viettäminen ei olekaan minun juttuni. Saatan käydä syömässä hyvää ruokaa mukavassa paikassa. Lepäilen, kirjoittelen, lueskelen, pohdiskelen ja olen vain olemassa.

Tänään ajattelin panostaa ruoanlaittoon ja päädyin lusikoimaan kaupan valmista kirjolohikeittoa raejuustolla höystettynä...

Herkät sieraimeni ovat jo ajoittain noteeranneet lähestyvän kevään tuulahduksia. Päivät pitenevät ja valoisuus lisääntyy enemmän ja enemmän. Se varmasti virvoittaa väsyneitä mieliä.

Päätin, että tämän vuoden aikana matkustan jälleen Lappiin; Joko keväthangille hiihtelemään, syksyllä ruskan keskelle vaeltamaan tai revontulien loisteeseen hankien keskelle etsimään joulumieltä.

Suunnitelmia on mukava tehdä. Elämästä ei kuitenkaan koskaan tiedä ja aina suunnitelmat eivät toteudu toivotulla tavalla tai niitä ei ole mahdollista toteuttaa. Unelmia ei kuitenkaan voi keneltäkään pois viedä.

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2019 kaikille! Toivon, että se on alkanut mukavissa merkeissä. Mikäli näin ei ole, yritetään muistaa, että elämä kantaa. Sitä voi joskus olla vaikea uskoa. Jos jaksaa yrittää, voi ehkä yllättyä.