Reissukuulumisia
Olemme jo palanneet Lapin reissulta takaisin kotikulmille.
Minulla oli tarkoitus päivittää kuulumisia paikan päällä, mutta olin iltaisin niin väsynyt, etten jaksanut toteuttaa suunnitelmaani päivitysten suhteen.
Viikko pohjoisessa meni todella nopeasti. Maanantaipäivästä kerroinkin jo edellisessä päivityksessäni.
Tiistaina lähdimme kiertämään Kiirunankiepin, joka on pituudeltaan 12 km. Reitti kiertää Keskisen laen ja sen teemana on tuntureiden geologia.
Ympäröivä luonto oli todella satumainen ja napsin kuvia ahkerasti. Koko alkumatkan parin kilometrin ajan kävelyreitin vierellä ja lähistöllä kohisi vähän isompi "metsäpuro". Ympärillä lähes kaikki oli vihreää.
Alkumatka oli hyvin nousujohteinen ja pidin perää muiden mennessä edeltä. Jalkoja alkoi hapottaa ja toivoin pian pääseväni kävelemään tasaista maata pitkin. Pysähdyimme Varkaankurun laavulle nautiskelemaan voileipiä ja kuumaa kanttarellikeittoa. Ne antoivat virtaa tulevaan. Edessä oli ainakin minun mielestäni paikoin hyvin hapottava osuus.
Laavulta lähdimme kävelemään reittiä pitkin heti ylämäkeen...Ja nousua riitti. Tulimme Kellostapulin kurun kivikkoiselle osuudelle ja se oli onneksi pitkostettu, joten käveleminen oli helpohkoa. Mitä pidemmälle kävelimme, sitä upeammat olivat maisemat.
Kivikko-osuuden jälkeen matkasimme eteenpäin välillä ylöspäin nousten ja välillä alaspäin kipittäen. Jossain vaiheessa toivoin jo näkeväni edessäni taukopaikan. Mutta ei, eteenpäin oli vain mentävä.
Sitten se tuli, risteys, jonka tienviitta osoitti, että Kahvikeitaan laavulle olisi matkaa reilut 2 kilometriä. Lähdimme laskeutumaan alaspäin mielestäni hyvin vaikeakulkuista maastoa. Matka jatkui ja jatkui. Silmissäni vilisivät kahvikupin kuvat. Viimein pääsimme perille ja sain kupposen kuumaa makkaroiden paistumista odotellessa. Mieleni teki jo takaisin mökkiin, jossa saisin oikaista pitkäkseni sohvalle ja vetää lämpimän viltin päälleni. Jalkojani pakotti. Ajattelin, ettei enää voisi olla kovin pitkä matka "maaliin".
Mutta; Olisittepa nähneet ilmeeni, kun minulle kerrottiin, että meidän täytyy mennä samaa vaikeakulkuista reittiä laavulta takaisin risteykseen, jossa aiemmin olimme. Sieltä olisi matkaa vielä nelisen kilometriä lähtöpaikkaan. Huokaus...Loppumatkasta en enää valokuvannut. Kävelin vain eteenpäin tiukka mutru huulessa toivoen, että ehdimme ennen pimeän tuloa autolle. Kaikki loppuu aikanaan, kuten myös sekin reitti. Pääsimme perille.
Reitti oli minulle liian pitkä. Minulle parhaita olisivat sellaiset 4-5 kilometrin pituiset retket. Silloin nauttisin ja jaksaisin nauttia maisemistakin koko matkan ajan. Mutta olin liikunnallisten ihmisten kanssa liikenteessä ja yksin en uskaltanut karhujen pelossa lyhyemmille reiteille lähteä...
Poikani, joka ei erityisemmin harrasta liikuntaa, yllätti minut ihan täysin. Hän viipotti väsymättä kärkiryhmässä. Maanantaisen pirunkurunkin hän kiipesi nopeimmin ylös. Olin ollut aivan varma, että murrosikäisen houkutteleminen patikointiretkelle tulisi olemaan vaikeaa.
Kekiviikkona ihailimme maisemia autosta käsin. Ajelimme Äkäsmyllylle katsomaan, onko siellä oleva kahvio auki. Ei ollut, mutta napsin valokuvia siellä olevasta koskesta.
Torstaina vuokrasimme jonkinasteiset maastopyörät paikallisesta pyöräliikkeestä. Pyörien nimeä en tiedä, mutta niissä oli todella leveät renkaat. Pyörällä ajaminen oli aivan toisenlaista, kuin maantieajopyörällä ajaminen. Jälkimmäisestä kun en pidä yhtään. Näillä "läskirenkailla" ajaminen oli suorastaan miellyttävää, eivätkä posketkaan lainehtineet ajaessa. Ajelimme ja kävelimme maastossa Kesänkijärven tuntumassa. Yöllä oli satanut, joten kaikkien vaatteet kuraantuivat reissussa. Pysähdyimme välillä laavulle syömään eväitä ja nauttimaan kuumaa kaakaota.
Illalla nautiskelimme glögiä ja pelasimme afrikantäteä ja piirrä ja arvaa peliä. Jälkimmäinen peli oli hauska. Minunkin piirroksiani arvattiin hyvin. Piirtäminen ei ole minun juttuni.
Perjantaina ajelimme Leville. Ajoimme ensin Levitunturin huipulle. Huput vedimme päähämme, sillä tuuli oli erittäin kova. Kiersimme näköalakierroksen. Kovinkaan hyviä kuvia en sieltä saanut otettua, mutta jokusen kuvan kuitenkin.
Laskeuduimme takaisin alas ja tapasimme erään tuttavamme Soma nimisessä kahvilassa. Kahvila oli nimensä mukaisesti hyvin soma. Katossa oli ihanat valaisimet ja paikka oli hyvin persoonallinen. Ihastuin erityisesti vaaleanpunaisiksi maalattuihin tuoleihin. Nautiskelimme kahvia ja mainioita korvapuusteja ja vaihdoimme kuulumisia.
Tuttavamme saatteli meidät kahvilasta "kylille" ja päädyimme ruokailemaan paikalliseen pizzapaikkaan. Hassusti olimme nautiskelleet kahvit ennen ruokaa, mutta mitäpä siitä. Pizzat olivat todella isoja ja herkullisia. Tilasin pollo-pizzan, jossa oli ainakin kanaa, marinoitua punasipulia ja hunajamelonia. En jaksanut syödä koko pizzaa, vaan otin puolet mukaani.
Kiertelimme kauppoja ja mieltäni jäi kaihertamaan eräät juuri minun väriset vaelluskengät, jotka olivat tarjouksessa paikallisessa urheiluliikkeessä. Sinne ne jäivät minua huutelemaan kenkähyllyyn, kun en raaskinut niitä ostaa.
Palailimme takaisin saunanlämmitykseen. Sauna lämpeni lähes joka ilta viikon aikana. Oli ihana istahtaa löylyihin aina reissujen päätteeksi.
Lauantaina heräsimme hyvissä ajoin pakkailemaan ja kotia kohti lähdimme klo. 10 aikoihin.
Ajelimme vaihtelun vuoksi ruotsin puolella vähän matkaa kohti Haaparantaa. En ole koskaan nähnyt yhtä paljon joutsenia kuin nyt näin. Kuvia en älynnyt niistä ottaa.
Haaparannassa pysähdyimme karkkikaupan kohdalla. Halusin ehdottomasti ostaa mielestäni ainoita oikeita viinikumeja ja niitä myös mukaani sain.
Kotiin pääsimme illalla klo. 22 jälkeen, joten ehdin hyvin Wallanderia katsomaan televisiosta. Oli ylellistä päästä omaan lämpimään sänkyyn nukkumaan.
Kaikenkaikkiaan reissu oli todella mukava. Nyt jaksaa taas arjen pyöritystä pitkän matkaa eteenpäin. Grillimakkaraa ja lihapiirakoita en tule tämän vuoden puolella syömään. Niitä kun oli jokaisella retkellä mukana.
Pirunkurua en jää kaipaamaan.