Yksinäisiä ajatuksia

Viime sunnuntaina olin iloinen päästessäni vihdoin viettämään pitkää vapaata. Olin kaivannut sitä ja koin tarvitsevani omaa aikaa omille ajatuksille ja omille jutuilleni.

On ollut mukavaa herätä aamuisin silloin kun huvittaa ja nautiskella aamukahvinsa rauhassa ja tiedostaa, ettei ihan heti huomenna tarvitse vielä kiirehtiä mihinkään. Mielessäni on muutama asia, joihin ajattelin vapaani aikana syventyä. 

Ulkona on ollut pakkasta, joten olen näyttänyt nenänpäätäni ulkosalla vain sen verran kuin on ollut pakko. Tänään paistaa aurinko ja lämpötilakin on sen verran kohonnut, että voisi ajatella virkistävää kävelylenkkiä ulkosalla. Suksetkin olen kaivanut esiin varaston kätköistä.

Ystävänpäivän lähestyessä olen mietiskellyt, miksi minulla ei edelleenkään ole sellaista toveria, jonka kanssa jakaa ajatuksia, parantaa maailmaa ja tehdä asioita yhdessä; Käydä lenkillä, kahvilla, syömässä jne. Olen pohdiskellut, olenko niin täynnä itseäni tai mielenkiinnoton ihminen, ettei minuun kannata tutustua tai pitää yhteyttä.

No; Kukaan ei minua tule kotoa hakemaan ja kyllähän asioiden eteen olisi itsekin jotain tehtävä. Jos kodin ulkopuolella käydessään ilme on vakava, katse suuntautuu maahan ja koko olemus antaa ymmärtää, että tilanteista tahtoo mahdollisimman nopeasti takaisin kotiin neljän seinän sisälle, voi olla varma, ettei sillä tavalla tovereita tule saamaan.

Ihmiset elävät omaa elämäänsä omine läheisineen ja tekemisineen, eikä moni koe minkäänlaista tarvetta uusille ihmisille elämässään. Jotkut saattavat kokea, mutta samalla ajatella ettei kenelläkään ole aikaa tai tarvetta tavata. Ei kehtaa ottaa yhteyttä keneenkään, koska ajattelee saavansa hyvin vaivautuneita vastauksia esimerkiksi kysymykseen; Lähtisitkö kanssani jonain päivänä käymään kahvilla jossain? Kamalinta olisi jos se toinen suostuisi siksi, ettei kehtaa kieltäytyä ja tapaaminen olisi hyvin väkinäinen ja tunnelma kiusaantunut.

Työpaikallani on pääasiassa mukava henki ja huumori kukkii. Se on hyvin voimaa antava asia välillä niin kiireisessä työssä. Facebookissakin vapaa-ajalla huumorinkukka lentelee. Kuitenkin ainakin minun kohdallani sosiaalisuus mediassa jää siihen, että teen päivityksiä saamatta juurikaan kommentteja tai vuorovaikutusta, seurailen uutisvirtaa ja tykkäilen päivityksistä. En oma-aloitteisesti lähde chattailemaan kenenkään kanssa ja vastavuoroisesti kukaan ei koe tarvetta chattailla minun kanssani. Kaveripyyntöjä en itse juurikaan lähettele. Olen ajatellut, että jos joku haluaa kaverini fb:ssa olla, hän voi sitten minua kaveriksi pyytää. Koen päivitysteni olevan melko surkeita, välillä ehkä liian "ronskejakin" tähän Suomalaiseen "hyssyttelykulttuuriin".

Kun en ole työpaikallani tai hengaile vapaa-ajalla sosiaalisessa mediassa, vietänkin sitten aikaani yksin kotosalla omine ajatuksineni. Yksin ollessani ajattelen ihan liikaa asioita ja joistakin asioista saattaa mielessäni muodostua suurempia kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Mielessäni saattaa olla monta asiaa, jotka voisin tehdä. Aloittaminen vain on hankala ajatus. Alkuun päästyäni innostun ja saan yksinäiset ajatukseni siirtymään taka-alalle.

Lopputulemana en ole ihan varma, miten päin elo tuntuisi parhaimmalta; Ihmisten joukossa, vai ilman ihmisiä. Joka tapauksessa ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Tälle asialle olisi nyt tehtävä jotain.

Tulevana ystävänpäivänä menen aamuvarhaisella juna-asemalle ojentamaan ihmisille suklaasydämen ja mainoksen liittyen erääseen projektiin, johon olen tarjoutunut avuksi. Hymyilen ja olen ystävällinen, koska ne asiat osaan hyvin vaikka valokuvissa ja yksityiselämässä muuten olenkin niin totinen.

Paras tunne syntyy siitä, jos saa yhdenkin kiireisen ihmisen suunpielet kohoamaan kohti korvia.

Mukavia talvipäiviä kaikille! Ulkoillaan ja tehdään mukavia asioita, sekä pidetään silmät kirkkaina ja mieli avoimena.