Ylös kuopasta...again
Talviset terveiset Mäntsälästä.
On taas kulunut jokunen tovi siitä, kun viimeeksi olen hengaillut blogini parissa, mutta nyt olen täällä jälleen.
Olen viettänyt melkoiset 1,5 vuotta; olen ollut sellaisessa oravanpyörässä, että häntäkarvani vain ovat pöllynneet siinä melskeessä.
Pikkuhiljaa alan ponnistella taas kuopasta ylöspäin ja olen saanut jo hieman elämäniloani takaisin, vaikka ne viimeisetkin ihmiset elämästäni ovat häipyneet läheisiäni lukuun ottamatta.
Positiivisuus muuttui hyvin pitkäaikaiseksi negatiivisuudeksi elämässäni, mutta hiljalleen tunnistan itsessäni positiivisiakin heilahduksia. Se on hyvä suuntaus ja sitä kohti pyrin.
Kaikista asioista kannattaa etsiä aina jotain positiivista. Välillä se on vaikeaa, mutta kun etsimällä etsii, niin varmasti lähes jokaisessa asiassa on olemassa se positiivinenkin puoli ja kaikesta on aina jotain hyötyä.
Minä olen löytänyt liikunnan nyt melko pysyväksi osaksi elämääni. Olen lähtenyt liikkumaan enemmän senkin vuoksi, etten tulisi aivan seinähulluksi.
Ja arvatkaapa mitä? Hulavanne pyörii kuin pyöriikin vyötärölläni päivä päivältä vinhempaa tahtia. Olin aivan varma, etten opi hulailua ikinä, mutta nyt 15 kiloa kapeampana vanne pyörähtelee helpommin.
Olen ottanut tavoitteekseni pyöritellä hulavannetta 15 minuutin ajan päivittäin heti aamujeni alkajaisiksi aamu televisiota katsellessani. Ei vanne edelleenkään tauotta pyöri ja tipahtelee välillä lattialle, mutta pikkuhiljaa hyvä tulee.
Hiihtämässä olen käynyt muutaman kerran tänä talvena ja se on ollut mukavaa. Toivotaan, etteivät kaikki lumet sula pois. Minä ainakin haluan hiihtää vielä tänä talvena.
Toissa kesänä osallistuin pyöräilyn kilometrikisaan ja pyöräilin läskipyörälläni reilut 1200 km.
Viime kesänä innostuin lähinnä sauvakävelystä ja löysin Hirvihaarasta ihanan jyrkät ylämäet. Pyöräily on siten tänä vuonna jäänyt muutamiin kertoihin.
Hiihtäen en hirviä mennä Hirvihaaran hiihtokeskuksessa jyrkkiin mäkiin, joten hiihtelen pientä, muutaman kilometrin lenkkiä ympäri lämpimikseni ja hissun kissun.
Olen löytänyt elämääni myös neulomisen.
En olisi koskaan uskonut innostuvani tosissani käsitöistä, mutta neuloin ensin torkkupeiton ja siitä innostuneena olen tuottanut lyhyessä ajassa monen monta kaulaliinaa ja patalappujakin.
Neulominen rauhoittaa mukavasti mieltä ja siinä näkee kättensä töiden tuloksen heti. Olen kokeillut monenlaisia kuvioita ja lankojen väriyhdistelmiä ja neulonut juurikin helppoja juttuja.
Sukkia tuskin koskaan tulee syntymään minun puikoistani, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan.
Joulu tulla jollottelee ja olen yhtä paljon jouluihminen kuin aiemminkin, eli ei pahemmin nappaa.
Olen kuitenkin poltellut kynttilöitä enemmän kuin aiemmin ja hommannut niitä punaisia jouluomenoita ja makeita mandariineja kulhoon keittiön pöydälle ja hommannut hopean värisen jouluvehkankin ruukussa ruokapöydän päälle.
Läheiset saavat joululahjaksi neulomiani tuotoksia. Ne ovat aika hienoja, vaikka itse sanonkin.
Ai niin; kokeilin kuntavaaliehdokkuuttakin vuonna 2021, mutta se jäikin sitten kokeiluksi ja on yksi tarina erikseen.
Sellaista minulle kuuluu.
Mitä sinulle kuuluu?
Ikävä kyllä, en voi pitää vieraskirjaani avoinna, koska siihen alkoi tulla häiritseviä tekstejä aiemmin, joten se piti poistaa.
Toivottelen sinulle mukavaa ja lämmintä joulun aikaa ja paljon ihanaa lunta.
Voi hyvin.
